Sporttikaveritoiminta
Sporttikaveritoiminta –osahanke on osa Aktiivinen elämänkaari - Liikkuva Vantaa – hanketta. Hankkeen kohderyhmänä ovat 1.- 9.-luokkalaiset oppilaat. Toiminnan tavoitteena on löytää oppilaille mieluinen harrastus sekä tukea liikunnallista ja terveellistä elämäntapaa.
Rahoittajat

Sporttikaveri-ohjaaja lähtee lapsen kanssa liikkumaan lapsen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Toiminta suunnitellaan ja räätälöidään aina lapsen tai nuoren omien toiveiden mukaan, tavoitteena on tarjota mahdollisuus päästä aktiivisen harrastamisen pariin. Toiminta on yksilöohjausta sekä ryhmämuotoista toimintaa, riippuen tutustuttavasta lajista.
Sporttikaveritoimintaan pääsee mukaan koulukuraattoreiden, koulupsykologien tai koulujen opettajien kautta. Kuraattoripalveluiden kanssa yhteistyössä kehitettyjen toimintojen tarkoituksena on lisäksi ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja tarjota vaihtoehtoisia toimintamalleja tukemaan koulukuraattorin työtä.
Sporttikaveri-toiminta on esillä myös Vantaa-kanavalla.