Aluevertailu (2021)

Asiasanat

Tieto- ja hallintopalvelut

Uudenmaan kuntia koskevassa aluevertailussa Vantaan, Espoon, Helsingin ja Kauniaisen tiedot ovat kuntakohtaisia ja loput alueet muodostuvat muusta Helsingin seudusta (KUUMA-kunnat) ja muusta Uudestamaasta. Lopuksi on vielä tieto Uudenmaan kunnista yhteensä, joka siis muodostuu 26 kunnan tiedoista.

Ikärakenteessa isoin ero 65 vuotta täyttäneissä

Uudellamaalla asui vuoden 2021 lopussa 1,7 miljoonaa asukasta. Alueen asukkaista 38 prosenttia asui Helsingissä, 19 prosenttia KUUMA-kunnissa ja 17 prosenttia Espoossa. Vantaan väestöosuus oli 14 prosenttia. Vuodesta 2011 vuoteen 2021 väestö on kasvanut eniten Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa (18 %). Kuuma-kunnissa kasvu on ollut alhaisempaa (8 %) kuin pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla väestö on jopa vähentynyt (-2 %).

Alueet poikkesivat jonkin verran toisistaan ikärakenteen osalta. Vuonna 2021 alle kouluikäisiä asui Espoossa ja Vantaalla eniten (8 %) ja muulla Uudellamaalla vähiten (6 %). Kouluikäisiä asui suhteellisesti eniten Kauniaisissa (13 %) ja vähiten Helsingissä (9 %). Yli 64-vuotiaiden osuus oli selvästi suurin muulla Uudellamaalla (26 %) ja alhaisin Espoossa (15 %). Ikärakenteen kehityksessä alueille yhteistä on ollut se, että yli 64-vuotiaiden osuus on kasvanut ja alle kouluikäisten osuus on laskenut.

Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä yleisin vieras kieli venäjä, muilla alueilla viro

Ruotsinkielisten osuuksissa oli vertailualueilla suuria eroja. Vuonna 2021 suhteellisesti eniten ruotsinkielisiä asui Kauniaisissa (31 %) ja muulla Uudellamaalla (27 %). Näillä alueilla ruotsinkielisiä oli selvästi enemmän kuin vieraskielisiä yhteensä. Vantaalla sekä venäjää että viroa äidinkielenään puhuvia oli ruotsia puhuvia enemmän, kun muilla vertailualueilla ruotsi oli toiseksi yleisin kieli suomen jälkeen. Ruotsinkielisten osuudet ovat kuitenkin laskeneet kaikilla vertailualueilla 2010-luvulla ja useimmilla alueilla pidempäänkin.

Pääkaupunkiseudun isoissa kaupungeissa asuu paljon vieraskielisiä. Vuonna 2021 vieraskielisten osuus oli Vantaalla (23 %) ja Espoossa (20,1 %) suurempi kuin muissa Suomen kunnissa. Helsinki oli listalla neljäntenä (17,3 %) Närpiön jälkeen. Kauniaisissa, KUUMA-kunnissa ja muulla Uudellamaalla vieraskielisten osuudet olivat huomattavasti alhaisempia (6–10 %), mutta vieraskielisten osuudet ovat selvästi kasvaneet kaikilla alueilla. 

Selvästi yleisimmät vieraat kielet koko Uudenmaan alueella olivat venäjä (16 % vieraskielisistä) ja viro (13 %), joiden jälkeen tulivat arabia ja somali (7–8 %). Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä yleisin vieras kieli oli venäjä, kun muilla vertailualueilla se oli viro.

Syntyneiden määrä kääntyi nousuun

Uudellamaalla syntyi ennätyspaljon vauvoja vuonna 2010 (18 800), mutta sen jälkeen syntyneiden määrä laski vuoteen 2019 mennessä 15 700 vauvaan. Vuosina 2020–2021 syntyneiden määrä on kääntynyt nousuun ja Uudellamaalla syntyi lähes 17 800 vauvaa vuonna 2021. Uusista tulokkaista 40 prosenttia syntyi helsinkiläisille, 19 prosenttia espoolaisille ja 18 prosenttia KUUMA-kunnissa asuville. Vantaalaisia vauvoja oli 16 prosenttia.

Uudellamaalla syntyneistä vauvoista 74 prosenttia oli suomenkielisiä, 9 prosenttia ruotsinkielisiä ja 18 prosenttia vieraskielisiä. Ruotsinkielisiä vauvoja syntyi suhteellisesti eniten muulla Uudellamaalla (30 %) ja vieraskielisiä vauvoja Vantaalla (28 %).

Vuonna 2021 synnyttäneiden äitien iät vaihtelivat jonkin verran alueiden välillä. Vähintään 30 vuotta täyttäneiden äitien osuus oli suurin Kauniaisissa ja Helsingissä (77–79 %), kun muulla Uudellamaalla, KUUMA-alueella ja Vantaalla heitä oli huomattavasti vähemmän (60–61 %).

Uudenmaan alueella kuoli vuoden 2021 aikana 13 500 henkilöä, joista 41 prosenttia asui Helsingissä ja 19 prosenttia KUUMA-kunnissa. Muulla Uudellamaalla, Vantaalla ja Espoossa osuudet olivat hieman pienempiä, 12–14 prosenttia.

Koronavuodet vaikuttivat eri tavoin Uudenmaan kuntien muuttoliikkeeseen

Pääkaupunkiseudun isot kunnat ja KUUMA-alue jäivät plussalle sekä muuttoliikkeen että luonnollisen väestönkasvun osalta koko 2010-luvun ajan. Muulla Uudellamaalla väestö sen sijaan vähentyi vuosina 2015–2019. Tultaessa 2020-luvulle kaikki muuttui, sillä vuosina 2020–2021 koronapandemia vaikutti etenkin Suomen sisäiseen muuttoliikkeeseen, ja näin ollen myös Uudenmaan alueiden väestönkehitykseen. 

Vuonna 2021 Helsingin kuntien välinen nettomuutto jäi 4 200 miinukselle eikä edes ennätyskorkea maahanmuutto onnistunut pitämään muuttoliikettä positiivisena, vaan Helsingin kokonaisnettomuutto jäi kolmen hengen verran tappiolliseksi. Myös Vantaa menetti runsaasti väestöään pääkaupunkiseudun ulkopuoliseen Suomeen, mutta Helsingistä ja ulkomailta saadun muuttovoiton ansiosta kokonaismuuttoliike jäi lähes 900 hengen verran positiiviseksi. KUUMA-alueella tilanne on ollut päinvastainen ja vilkkaan muuttoliikkeen ansiosta väestönkasvu on kääntynyt voimakkaaseen nousuun koronavuosina 2020–2021. Myös muulla Uudellamaalla vuosien ajan kestänyt negatiivinen kuntien välinen muuttoliike kääntyi plussalle ja alueen väestönkasvu kääntyi nousuun vuonna 2021.

Vantaalla ja Helsingissä perheiden määrä poikkeuksellisesti väheni vuonna 2021

Uudellamaalla asui 445 800 perhettä vuonna 2021. Perheistä 36 prosenttia asui Helsingissä, 20 prosenttia KUUMA-kunnissa ja 18 prosenttia Espoossa. Vantaan osuus perheistä oli 14 prosenttia. Vantaalla perheiden määrä historiallisesti vähentyi vuonna 2021, mutta niin kävi myös Helsingissä. Vantaalla perheitä oli lähes 200 ja Helsingissä lähes 500 vähemmän kuin vuonna 2020. Koronan aiheuttama muuttoaalto vaikutti puolestaan positiivisesti muulla Uudellamaalla, jossa perheiden määrä kääntyi nousuun (+80 perhettä) usean laskusuuntaisen vuoden jälkeen. Lisäksi KUUMA-kunnissa perheiden määrä on selvästi lisääntynyt vuosina 2020–2021. 

Perherakenteessa oli jonkin verran alueiden välisiä eroja. Avioparien osuus vaihteli Kauniaisten 70 prosentista Helsingin 55 prosenttiin ja avoparien osuus Helsingin 30 prosentista Kauniaisten 16 prosenttiin. Kauniaisissa 80 prosenttia väestöstä kuului perheisiin, kun Helsingissä vastaava osuus oli 65 prosenttia. Perheiden keskikoko oli Helsingissä ja muulla Uudellamaalla alhaisin (2,7 henkilöä), kun taas Kauniaisissa se oli korkein (2,9).

Asuntokuntarakenteessa suuria eroja Uudenmaan alueella

Asuntokuntien keskikoko oli alhaisin Helsingissä (1,8 henkilöä) ja korkein Kauniaisissa (2,3). Tämä näkyi myös asuntokuntarakenteessa, sillä helsinkiläisistä asuntokunnista puolet oli yhden hengen asuntokuntia ja vain kymmenesosa oli vähintään neljän hengen asuntokuntia. Kauniaisissa yhden hengen asuntokuntia oli kolmasosa ja joka viides oli vähintään neljän hengen asuntokunta.

Kuvioita aiheesta

Kaikki väestötiedot kootusti julkaisussa ja Excel-tiedostossa

Avainsanat

VäestöTilastot