Väestön määrä ja kehitys (2021)

Asiasanat

Tieto- ja hallintopalvelut

Vantaan väestömäärän kehityksessä on ollut viime vuosina isoja nousuja ja laskuja. Myös suuralueilla ja kaupunginosissa on tapahtunut erisuuntaisia muutoksia, ja vain osalla alueista väestö on kasvanut.

Vantaan väestönkasvu poikkeuksellisen alhaisella tasolla vuonna 2021

Vantaan väestönkasvu on ollut määrällisesti mitattuna suurinta 1970-luvulla, jolloin väestömäärä kasvoi lähes 58 000 asukkaalla (80 %). 1980- ja 1990-luvuilla kasvu oli melko tasaista ja väestö lisääntyi 22 000–24 000 asukkaalla (16–17 %) vuosikymmenen aikana. 2000-luvulla kasvuvauhti jonkin verran hidastui väestön kasvaessa 12 prosentilla, mutta 2010-luku oli nopean kasvun aikaa ja väestö lisääntyi 36 000 asukkaalla (19 %).

Vantaalla oli 239 206 asukasta vuoden 2021 lopussa. Väestö kasvoi vuoden 2021 aikana 1975 asukkaalla (0,8 %), mikä oli lähes 1500 vähemmän kuin vuonna 2020. Vantaan väestönkasvu on viimeksi ollut näin alhaisella tasolla vuosina 2004–2005. Tästä pienestä notkahduksesta huolimatta Vantaan väestö on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut keskimäärin 4 000 asukkaan vuosivauhtia (1,8 %).

Kaikista Suomen kunnista väestönkasvu oli selvästi suurinta Espoossa (4 300). Seuraavaksi eniten väestö kasvoi Tampereella (3 200) ja Oulussa (2 200), joiden jälkeen tuli Vantaa. Vantaa on edelleen Suomen neljänneksi suurin kaupunki. 

Vuodet 2020 ja 2021 olivat poikkeuksellisia maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi ja se on vaikuttanut useiden kuntien väestönkehitykseen. Entistä useammat kunnat saivat muuttovoittoa, kun muuttovirrat jakaantuivat eri tavalla kuin ennen. Etenkin Helsinki näyttäisi kärsineen pandemiasta, koska molempina vuosina 2020 ja 2021 väestönkasvu jäi poikkeuksellisen alhaiseksi. Espoossa väestönkasvu oli keskimääräistä alhaisempaa vuonna 2020 ja Vantaalla 2021.

Tikkurilan ja Kivistön suuralueet kasvoivat eniten

Asukasmäärällä mitattuna väkirikkain suuralue vuonna 2021 oli Myyrmäki, jossa asui 58 200 asukasta. Seuraavaksi suurimmalla, Tikkurilan suuralueella, asui 47 000 henkeä. Pienin suuralueista oli Kivistö 17 400 asukkaallaan.

Vuoden 2021 aikana eniten uusia asukkaita sai Tikkurilan suuralue, jonka väestö kasvoi 820 asukkaalla (1,8 %). Toiseksi eniten väestö lisääntyi Kivistön suuralueella, 540 asukkaalla, mutta suhteellisesti kasvu oli suurinta Kivistössä, 3,2 prosenttia. Hakunilan ja Myyrmäen suuralueilla väestö väheni, molemmissa vajaalla 200 asukkaalla.

Viimeisten viiden vuoden ajan Kivistön suuralueen suhteellinen kasvu on ollut omaa luokkaansa verrattuna muihin suuralueisiin. Kivistön väestö on lisääntynyt 49 prosentilla vuosina 2017–2021, kun seuraavaksi suurinta kasvu on ollut Tikkurilan suuralueella, 12 prosenttia. Kivistö on kasvanut myös määrällisesti eniten, 5 700 hengellä, jonka jälkeen tuli Tikkurila 5 000 hengen kasvullaan. Alhaisinta kasvu on ollut Korson suuralueella, jossa väestö on lisääntynyt 470 hengellä (1,6 %) viimeisten viiden vuoden aikana.

Kaupunginosista kasvu suurinta Veromiehessä ja Tikkurilassa

Kaupunginosista selvästi suurin on Myyrmäki, jossa asui vuoden 2021 lopussa 17 200 henkeä. Martinlaaksossa asukkaita oli 13 200, Hakunilassa 12 100 ja Kivistössä lähes 10 700. Alle sadan asukkaan kaupunginosia oli neljä: Lentokenttä, Länsisalmi, Viinikkala ja Ojanko. 

Vuoden 2021 aikana väestö kasvoi kaupunginosista suhteellisesti eniten Veromiehessä, jossa kasvua oli 33 prosenttia. Seuraavaksi eniten kasvua oli Keimolassa (14 %) ja Tikkurilassa (8 %). Määrällinen kasvu oli selvästi suurinta Tikkurilan kaupunginosassa (+602) ja toiseksi eniten uusia asukkaita sai Veromies (+356). Väestö väheni vuoden 2021 aikana suhteellisesti eniten Sotungissa, -2,7 prosenttia. Määrällisesti väestö väheni eniten Kaivokselassa ja Hämeenkylässä, noin 80 hengellä.

Kun väestönkehitystä tarkastellaan viimeisen viiden vuoden ajalta, on väestö kasvanut suhteellisesti eniten Veromiehessä (196 %) ja Keimolassa (107 %). Määrällisesti kasvu on ollut selvästi suurinta Kivistössä (+4 771), jonka jälkeen tuli Tikkurila (+2 046). Suhteellisesti eniten väestöään vuosina 2017–2021 ovat menettäneet Seutula ja Helsingin pitäjän kirkonkylä (10–11 %). Määrällisesti väki on vähentynyt eniten Metsolassa ja Päiväkummussa, 150 henkilöä kummallakin alueella.

Kuvioita aiheesta

Avainsanat

VäestöTilastot