Aviapoliksen lukio on harvinaisuus Suomessa – 4.6. juhlittiin harjannostajaisia

Uutinen

Aviapoliksen lukion työmaalla vietettiin harjannostajaisia 4.6. torstaina. Täysin uusia lukioita perustetaan ja rakennetaan Suomessa erittäin harvoin. ”Korkea vaatimustaso, lämmin ilmapiiri”, tiivistää rehtori Mika Luukkonen tulevan lukiotoiminnan tavoitetta. Tule mukaan työmaakierrokselle lukioon!

Aviapoliksen lukio harjakorkeudessa 4.6.2026

Aviapoliksen lukio on nyt harjakorkeudessaan. Rakennus valmistuu alkuvuodesta 2027. Kuva Satu Velasco.

Aviapoliksen lukion perustaminen on kansallisesti poikkeuksellinen tapahtuma. Yhdistymisten kautta syntyy kyllä uusia lukioita, mutta ennen tätä  2000-luvulla Suomessa on aloittanut toimintansa vain yksi kokonaan uusi lukio. Aviapoliksessa rakennetaan lukiorakennuksen lisäksi myös yhteisöä.

Lähdetään aluksi tutustumaan tiloihin ja tulevaan oppimisympäristöön!  

Osittain 4-kerroksinen ja osittain 2-kerroksinen lukio sijaitsee aivan Aviapoliksen juna-aseman vieressä. Myös ratikka kulkee tulevaisuudessa lukion ohi. Sinne onkin helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä. Välituntipihaa rakennetaan kuvan etualan katolle. 

Lukion yksi erikoisuus on katolle sijoittuva välituntipiha.

- Opiskelijat otetaan mukaan miettimään mitä kaikkea pihalla voisi olla, Mika sanoo. 

Katolle tulee myös viherpihavyöhyke. 

- Välituntikaton turvallisuus on huomioitu suunnittelussa, kertoo Skanskan rakennuspäällikkö Riikka Mattila. 

Tilat ovat valoisia. 

- Tiloja on mahdollisuus yhdistää niin, että täällä voidaan pitää esimerkiksi ylioppilaskokeet, kertoo Mika. 

Opin portaat tulevat toimimaan katsomona erilaisissa tapahtumissa ja infotilaisuuksissa. Kouluarjessa portaikko tarjoaa opiskelijoille oleilu- ja kohtaamispaikan. 

Yhteisöllisyyttä lukioon ja Aviapoliksen alueelle

Myös lukion vastikään aloittanut henkilöstö pääsi tutustumaan tuleviin työskentelytiloihinsa.

Uusi lukio sijaitsee keskellä Aviapoliksen uutta kasvavaa ja kehittyvää kaupunginosaa. Lukion ja sen viereen rakennettavan ilmailumuseon ympäristö muodostaa tulevaisuudessa yhteisöllisen kohtaamispaikan alueen asukkaille. 

Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat tärkeitä teemoja myös tulevassa lukiotoiminnassa.

Aloitamme tavallaan kyläkouluna, jossa opettajat tulevat tuntemaan opiskelijat aidosti. Yhteisöllisyyttä ja toimintakulttuuria päästään luomaan tässä hengessä ja saamme siitä hyvän perustan myös tulevaisuuden toimintaamme. 

- rehtori Mika

Harjannostajaiset ovat rakentajien juhla 

Harjannostajaisia juhlittiin torstaina 4.6. Aviapoliksen lukion tulevassa liikuntasalissa. Tarjolla oli perinteisesti hernekeittoa, kahvia ja pullaa. Yhdessä tekeminen korostui myös juhlapuheissa.

- Vesikatto on valmistunut ja rakennuksen muoto paljastunut. Harjannostajaiset ovat perinteinen hetki pysähtyä ja kiittää teitä rakentajia. Toimiva yhteistyö on ollut keskeinen onnistuminen tässä hankkeessa, totesi VTK:n rakennuttajapäälikkö Jukka Puolakka.

Myös Skanskan aluejohtaja Jussi Sainomaa nosti puheessaan poikkeuksellisen hyvin toimineen yhteistyön, yhteiset tavoitteet sekä avoimuuden.  

Vastuullista rakentamista

- Tämän lukiorakennuksen käyttöikä on 100 vuotta, kertoo vastaava työmaajohtaja Jani Vitikainen.

- Tokihan sadan vuoden sisällä yhtä sun toista täytyy tehdä, mutta runkoratkaisu on tehty kestämään ja huollon ja hoidon sujuvuus otettu huomioon jo tässä rakennusvaiheessa, hän hymyilee.

- Rakennuksen sääsuojasta oli valtava etu. Se mahdollisti vesikatto- ja julkisivurakenteiden tekemisen kuivissa olosuhteissa, Jani toteaa.

Ympäristö ja hiilijalanjälki on huomioitu rakentamisessa ja valmiissa rakennuksessa. Siitä rakennetaan mahdollisimman energiatehokas uusiutuvia energiamuotoja, kuten aurinkoenergiaa ja maalämpöä hyödyntämällä.

- Rakentamisessa käyttöön on valittu muun muassa vähähiilistä betonia, kertoo Riikka. 

Aviapoliksen lukio pähkinänkuoressa

  • Aviapoliksen lukion historian ensimmäiset 90 opiskelijaa aloittavat opintonsa elokuussa 2026. 
  • Heistä 30 opiskelee englanninkielisellä linjalla.
  • Lukio aloittaa toimintansa väistötiloissa läheisessä ammattiopisto Varia Vehkalassa.
  • Lukiorakennus valmistuu 1/2027 ja opiskelijat ja henkilöstö siirtyvät uuden lukion tiloihin.
  • Jatkossa lukiossa aloittaa vuosittain 200-300 opiskelijaa. Tilaa on yhteensä noin 700 lukiolaiselle.
  • Opinnot: yleislinja ja englanninkielinen linja. Lisää tietoa opintotarjonnasta tulossa syksyllä 2026. 
  • Englanninkielinen lukiokoulutus 
    • vastaa sisällöltään suomen- ja ruotsinkielistä lukiokoulutusta. 
    • Opetus on pääosin englannin kielellä. Suomen ja ruotsin kielen opiskelu kuuluu opintoihin.
    • Tarkoitettu heille, joiden kielitaito ei riitä lukio-opintoihin suomen tai ruotsin kielellä, ja jotka ovat käyneet suomalaista peruskoulua enintään kolme vuotta.   

      - Osaamis- ja koulutustasoa halutaan Vantaalla nostaa ja Aviapoliksen lukiolla on tässä oma roolinsa. Tavoitteemme on saada lahjakkaita opiskelijoita Aviapoliksen lukioon, sanoo Vantaan toisen asteen koulutuksen johtaja Ari Ranki.