Koivumäen luonnonsuojelualue
Koivumäen lehmuslehto rauhoitettiin vuonna 2002. Suojelualueen pinta-ala on noin 0,7 hehtaaria
Esittely
…elualueelta löytyy kolmisenkymmentä suurta metsälehmusta. Lehmusta kutsutaan myös niinipuuksi. Aikaisemmin metsälehmuksesta saatavalla niinellä on merkittävää taloudellista arvoa. Puun kuoresta saatavasta sitkeästä niinestä saatiin köysiä. Niinestä myös tehtiin astioita, mattoja ja kuormapeittoja.
Nimestään huolimatta Koivumäen lehmuslehdon valtapuuna ovat kuuset, jotka ovat kasvaneet vaikuttaviin mittoihin. Tiheän puuston katveessa on monilajinen pensaskerros, jonka tyypillisiä lehtolajeja ovat muun muassa tuomi ja taikinamarja. Met-sänpohjan runsain ja näkyvin kasvi on kielo. Aivan kallion juurella on otollinen kasvupaikka kivikkoalvejuurille ja ympäri vuoden vihreinä pysyville kallioimarteille. Kallioisilta rinteiltä voi löytää haisukurjenpolvia. Pahanhajuisen kasvin tunnistaa helposti kukan perusteella tutun metsäkurjenpolven lähisukulaiseksi.
Suojelualueen pinta-ala on noin 0,7 hehtaaria. Se rauhoitettiin vuonna 2002. Koivumäen lehmuslehto on melko vaikeakulkuinen tiheän kasvillisuuden ja paikoin jyrkän rinteen takia. Pienellä suojelualueella ei ole polkuja.

Yhteystiedot ja aukiolo
- Osoite
Lähdepuistontie 19
01230Vantaa
Suomi
Palvelut
Luonnonsuojelualueet säilyttävät erilaisia elinympäristöjä ja niistä riippuvaisia lajeja sekä ovat arvokkaita virkistysalueita kaupungin asukkaille.
- Osoite
Lähdepuistontie 19
01230Vantaa
Suomi