kartsi 2c

Rehtorin tervehdys

Hyvinvointia syömällä!

“Nyt sulla kyllä taitaa olla nälkä. Mitä jos söisit vähän?” Lainaus on äidiltäni, ja uskon, että samantapaisia kuulee monissa kodeissa. Itsekin olen jatkanut tämän lausahduksen viljelyä sekä koulussa että kotona huolimatta siitä, että erityisesti teini-ikäiset siitä ärsyyntyvät, kuten itsekin aikoinani.  Taitaa kuitenkin olla niin, että jotain perää asiassa on, sillä harva meistä on  nälkäisenä parhaimmillaan.

Olemme nostaneet Kartsilla yhdeksi lukuvuoden teemaksi sekä henkilöstön että oppilaiden hyvinvoinnin. Jotta oppiminen ja työnteko onnistuvat, pitää voida riittävän hyvin, jotta suoriutuu monipuolisista työtehtävistä ja tavoitteista. Yksi hyvinvoinnin peruspilareista on monipuolinen ravinto ja syöminen.

Kouluruokailu on suomalainen ylpeydenaihe ja syystäkin. 1943 Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa laissa säädettiin

maksuttomasta kouluruuasta. Suomessa on saanut ilmaista kouluruokaa jo vuodesta 1948. Vaikka joka päivä ei voi olla lempiruokaa, päivittäin meillä tarjoillaan tuore salaatti, leipää ja lämmintä ruokaa. Aina voi ja kannattaa siis syödä edes vähän ja jotakin, sillä ruoka pitää yllä sopivaa vireystasoa ja hyvää mieltä. Syömisen lomassa voi jutella muiden kanssa ja palautua oppitunneista. Kouluruokailun keskeiset periaatteet sekä kouluruokailun järjestämisessä huomioon otettavat terveys-, ravitsemus- ja tapakasvatuksen tavoitteet kuvataan paikallisissa tai koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa. Kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon ruokailun terveydellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys. Ruokailuhetkillä on tärkeä virkistystehtävä ja niillä edistetään kestävää elämäntapaa, kulttuurista osaamista sekä ruoka- ja tapakasvatuksen tavoitteita. 

Tiistaina minulla oli ilo todistaa, kun huoneellinen koulumme oppilaita keskusteli valveutuneesti ja hienosti kouluruokailuun liittyvistä asioista. Mukana oli myös keittiön ruokapalveluesihenkilö ja muuta henkilöstöä.  Ruoka ja ruokailu herättävät valtavasti tunteita ja erilaisia mielipiteitä. Kartsin nuorilta saimme rakentavaa palautetta ruokailun, välipalan ja ruokailutilan kehittämiseksi. Myös teiltä huoltajilta on tullut palautetta, kiitos siitä. Näitä palautteita käytetään, kun päätetään, mihin kouluruokailun viihtyvyyden lisäämiseen osoitettu raha käytetään. Kiitos kaikille aktiivisille osallistujille!

Mukavia ruokailuhetkiä ja hyvää vointia!

Lehden kuvituksesta vastaavat 1.-luokkalaiset

Johanna-rehtori

ProKoulu-terveisiä 

Kartsin Prokoulu-tiimi esittäytyi huoltajaillassa 13.9.2023 ja teillä huoltajilla oli mahdollisuus kertoa, mitkä teidän mielestänne ovat tärkeimpiä arvoja, mitä koulussa tulisi toteuttaa. Mainitsemanne arvot on koottu alla olevaan sanapilveen - mitä isokokoisempi sana, sitä enemmän mainintoja kyseinen arvo sai teiltä vanhemmilta.

Jatkamme arvokeskustelua ja asian työstämistä koulussa henkilökunnan ja oppilaiden kanssa yhdessä.

 

 

TET eli työelämään tutustuminen 

Kartsin 7. luokkalaiset ovat aloittaneet työelämään tutustumisen kouluravintolassa. Jokainen käy TETissä keskimäärin kerran lukukaudessa ja työvuorossa on 2-3 oppilasta kerrallaan. Työtehtäviin kuuluu puhtaiden astioiden täydentäminen linjastoon ja  ruokalan siistiminen sekä tuolien pyyhkiminen ja nosto paikoilleen. Oppilaat saavat toukokuussa työtodistuksen työelämään tutustumisesta.

8. luokkalaisten työelämään tutustuminen kestää yhden viikon (26.2.-1.3.2024) ja se suoritetaan oppilaan itse valitsemalla ja hakemalla työpaikalla. Oppilaanohjaajat tulevat tiedottamaan TETistä kevätlukukauden alussa kun 8. luokan oppilaanohjauksen luokkatunnit alkavat.

9. luokkalaisten kahden viikon mittainen TET-jakso alkaa pian: 2.-13.10.2023. Näiden työelämään tutustumisviikkojen aikana oppilaat tutustuvat ohjatusti yrityksen ja työyhteisön toimintaan. TET-jakson aikana nuori soveltaa koulussa oppimiaan taitoja ja kokeilee selviytymistään uudessa yhteisössä ja ympäristössä. Omakohtaiset työelämän kokemukset edistävät nuoren itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja, syventävät työelämätietoutta sekä tukevat oppilaan jatko-opintoihin hakeutumista.

KOULUN HARRASTEKERHOT

Deutsch mit Felix und Franzi - 

Tervetuloa saksan kerhoon!

Kerho kokoontuu tiistaisin klo 14.00-15.00 Laukossa, 5AB-luokassa. 

Kieltä opiskellaan leikkien ja askarrellen. Open apuna toimivat kaksi hauskaa käsinukkea, sammakko nimeltä Felix Frosch ja ankka nimeltä Franzi Ente. He asuvat kirjepostilaatikossa. Tule rohkeasti mukaan oppimaan, mitä heille pitäisikään sanoa.

Kerhoon pääsee mukaan ilmoittautumalla Wilman kautta. (Ryhmään otetaan enintään 20 innokasta kerholaista ilmoittautumisjärjestyksessä.)

Mit freundlichen Grüssen: Heli Sahlstedt

 

MUSIKAALIKUORO 1.-5. -luokkalaisille

Kuoro harjoittelee torstaisin klo 14.15-15.15 musiikinluokassa, Karuna-solussa. 

Harjoittelemme ilmaisuvoimaista laulua ja esiintymistä monipuolisten ja erityylisten kappaleiden avulla. Kuoro on mukana kevään 2024 musikaalissa. Kuoro esiintyy lukuvuoden aikana myös muissa koulun tilaisuuksissa, mahdollisuuksien mukaan. Ensimmäinen kokoontuminen to 7.9.! 

Ilmoittautuminen tapahtuu saapumalla ensimmäisellä kerhokerralla paikan päälle. Opettajana Anne Tanskanen. Tervetuloa!

 

TIE TÄHTIIN -laulukerho 5.-9. -luokkalaisille

Kiinnostaako laulusolistina tai lauluyhtyeessä laulaminen? Haaveiletko laulamisesta lavalla? Kerhossa paneudumme oikeaoppiseen äänenmuodostukseen ja harjoittelemme ilmaisua sekä esiintymistä. Harjoittelemme monipuolista ohjelmistoa niin yksi- kuin moniäänisestikin. Halutessasi esiintymisiä tulee koulun eri tilaisuuksiin. Lauluyhtye on mukana myös kevään 2024 musikaalissa.

Kerho maanantaisin klo 15-16 musiikinluokassa, Karuna-solussa. Ensimmäinen kokoontuminen ma 4.9.! Ilmoittautuminen tapahtuu saapumalla ensimmäisellä kerhokerralla paikan päälle. Opettajana Anne Tanskanen. Tervetuloa!

 

Sporttikerho 3.-6. lk

Sporttikerho on avoin kerho 3.-6. luokkien oppilaille sisältäen pelejä, leikkejä ja temppuja ryhmän mielenkiinnonkohteiden mukaan salissa ja/tai ulkona. Ei ilmoittautumista. Ohjaajana Tuomas Muhonen / Joonas Mikkanen. Ensimmäinen kokoontuminen liikuntasalissa ti  4.9. klo 15.45.

 

Sporttikerho 7.-9. lk

Pelaamista, temppuilua ja mukavaa liikkumista ryhmän mielenkiinnonkohteiden mukaan salissa ja/tai ulkona. Ei ilmoittautumista. Ohjaajana Tuomas Muhonen / Joonas Mikkanen. Ensimmäinen kokoontuminen liikuntasalissa ma 5.9. klo 15.45

 

MUIDEN TOIMIJOIDEN KERHOT KOULULLA:

Harrastusten Vantaa:

 

Kuvataide (1.-3.lk)

Aika: maanantaisin klo 14.15-15-45

Järjestää: Harrastusten Vantaa/ Studio Lasifaasi

Lisätiedot lähetetty Wilmaviestillä 22.8.

 

SPORTTIA-liikuntakerhot

Keskiviikko 06.09.- 13.12.2023 (ei 18.10. ja 06.12)

14.15-15.10 Kerho 1.-2.lk

15.15-16.00 Kerho 1.-2.lk

Ilmoittaudu tästä: https://sporttiakaikille.fi/sportti/sporttia-kouluille/?sanahaku=Kartanonkosken%20koulu

Sporttia kaikille kerho tarjoaa lapsillenne mahdollisuuden osallistua monipuoliseen ja hauskaan liikuntatoimintaan koulupäivän jälkeen tai välitunnilla. Kerhossa huomioidaan lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet. Kerho on ilmainen ja se pidetään koulun liikuntasalissa. Kerhoa ei järjestetä koulujen loma-aikoina. Lisätietoa kerhosta ja sen aikataulusta löytyy verkkosivuiltamme: https://sporttiakaikille.fi/sportti/sportti-kouluille/  

Meiltä löytyy myös iltaryhmiä lapsille ja aikuisille, johon saa tulla tutustumaan yhden kerran maksuttomasti. Tutustu meidän ryhmätarjontaan linkistä:  https://sporttiakaikille.fi/sportti/liikuntaryhmat-syksy-lapset/   Jos haluat varata paikan ilmaiselle tutustumiskerralle tai muutenkin halut lisätietoa, ota yhteyttä sähköpostitse info@sporttiakaikille.fi (suomi, English, Русский) tai puhelimitse.

Liikunnallisin terveisin Sporttia kaikille ry