Vantaan uimahallien järjestyssäännöt 1.1.2023 alkaen

Asiasanat

Liikunta ja ulkoiluAsukkaat

Uimahalleissa noudatetaan Vantaan uimahallien yhteisiä järjestyssääntöjä. Lisäksi kussakin uimahallissa on erilaisista olosuhteista johtuvia hallikohtaisia lisäohjeita.

1. Uintiaika pukeutumisineen on 2 tuntia.

2. Ennen saunaan ja uima-altaaseen menoa on peseydyttävä huolellisesti. Peseytymisen ja saunomisen ajaksi uimapuku on aina riisuttava pois. Myös hiukset tulee pestä tai peittää uimalakilla tai vastaavalla.

3. Uiminen on sallittu kaupungin määrittelemässä uimiseen tarkoitetussa uima-asussa.

4. Tarttuvia tauteja sairastavilta on pääsy kielletty uimahallin puku-, pesu- ja allastiloihin.

5. Särkyvien esineiden, kuten lasipullojen, tuominen uimahallin tiloihin on kielletty.

6. Uimahallissa ei saa

  • esiintyä päihdyttävien tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena
  • juosta, meluta tai käyttäytyä muuten häiritsevästi
  • käyttäytyä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla
  • käyttää räpylöitä, snorkkeleita, sukellusvälineitä ym. tai pelata palloa muulloin kuin
  • niihin osoitetuilla vuoroilla tai valvojan antamalla poikkeusluvalla
  • roikkua altaan rataköysissä
  • käyttää nuuskaa tai purukumia
  • värjätä hiuksia
  • puhelimen tai tabletin käyttö pukeutumis-, peseytymis- ja allastiloissa on kielletty
  • ilman erillistä, kirjallista lupaa
  • uimahallissa valokuvaaminen ja videointi on kielletty ilman erillistä, kirjallista lupaa

7. Turvallisuuden, siisteyden ja viihtyvyyden takaamiseksi

  • pitkät hiukset sidotaan kiinni
  • kellukkeilla uidaan vain lasten altaassa
  • omat vesiliikuntavälineet pestään ennen altaaseen menoa
  • ratakylttejä ja muita opasteita noudatetaan

8. Ryhmien, koulujen ja urheiluseurojen harjoitukset pidetään ainoastaan vastuuhenkilön valvonnassa. Vastuuhenkilön tulee olla koko harjoitusajan paikalla.

9. Alle 8-vuotiaalla lapsella tulee olla mukanaan yli 15-vuotias uimataitoinen valvoja. Kouluiän saavuttaneet tytöt käyttävät naisten pukeutumis- ja peseytymistiloja ja kouluiän saavuttaneet pojat miesten tiloja.

10. Uimahallista poistuttaessa avaimet ja vuokratut tai lainatut esineet on palautettava kassalle tai niille osoitettuun paikkaan.

11. Ponnahduslautojen ja hyppytornien käyttöä ohjaa uinninvalvoja. Hypyt eivät saa vaarantaa altaassa olevien turvallisuutta. Isoon altaaseen saa hypätä vain altaan päästä lähtötelineiltä tai niiden vierestä.

12. Uimahallin henkilökunnan antamia järjestystä ja turvallisuutta koskevia ohjeita ja määräyksiä on ehdottomasti noudatettava. Henkilö tai yhteisö, joka rikkoo tätä järjestyssääntöä tai jättää noudattamatta henkilökunnan antamia ohjeita ja määräyksiä, voidaan määrätä poistumaan uimahallista ja uimahallin käyttö voidaan määräajaksi kieltää.

13. Jokainen käyttäjä on uimahallissa omalla vastuullaan ja vastaa itse myös vaatteidensa ja muun omaisuutensa säilymisestä uimahallin tiloissa. Löytötavarat luovutetaan kassoille.

14. Asiaton oleskelu uimahallin tiloissa on kielletty.

15. Tämän järjestyssäännön lisäksi voidaan erikseen antaa uimahallikohtaisia ohjeita.

Avainsanat

Uimahallit