Harrastusten Vantaa

Asiasanat

KulttuuriAsukkaatOppilaat

Harrastusten Vantaa tarjoaa valtavan määrän maksuttomia, laadukkaita, matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia peruskouluikäisille lapsille ja nuorille koulupäivän yhteydessä. Toiminta on osa valtakunnallista Harrastamisen Suomen mallin toimintaa, joka on kirjattu nuorisolakiin vuoden 2023 alussa.

Pihamaalaus

Harrastustarjonta 2023-24

Harrastusten Vantaan harrastuksiin osallistumalla lapsi ja nuori voi kokeilla erilaisia lajeja ja löytää kokeilujen kautta itselleen mieluisan pidempiaikaisenkin harrastuksen paikallisten seurojen ja toimijoiden harrastustarjonnasta. Kaikki tarjolla olevat harrastukset perustuvat lasten ja nuorten toiveisiin.

Alakoulujen harrastustoiminta tapahtuu pääsääntöisesti koulupäivän jälkeen oman koulun tiloissa. Kunkin alakoulun tarjonta on ensisijaisesti suunnattu kyseisen koulun oppilaille, mutta jos tilaa harrastusryhmissä on, voivat myös muiden koulujen oppilaat osallistua harrastuksiin.

6.-9.–luokkalaisille nuorille harrastustarjonta on koko kaupungin yhteistä tarjontaa. Harrastuksia on sekä kouluilla että kaupungin muissa harrastustiloissa. Lisäksi molemmille ikäryhmille on tarjolla avoimia ryhmiä. 

Ilmoittautuminen harrastuksiin on auki! Harrastusryhmät ovat alkaneet pääsääntöisesti syyskuun alussa viikolla 36 (mahdolliset poikkeukset löytyvät harrastustiedoissa) ja asiasta viestitään ensisijaisesti Wilman kautta. Ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot harrastuksiin löydät jokaisen harrastuksen yhteydestä. Mikäli joudut perumaan ilmoittautumisesi, muistathan ilmoittaa siitä harrastuksen toteuttajalle - näin paikka vapautuu seuraavalle lapselle tai nuorelle! 

Sovelletut harrastusryhmät

Harrastusten Vantaa tarjoaa mahdollisuuksia myös erityisryhmiin kuuluvien lasten ja nuorten harrastamiseen. Sovelletut harrastusryhmät on tarkoitettu henkilöille, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi vaikeuksia osallistua yleisiin harrastusryhmiin. Tulevalla kaudella ryhmiä järjestetään mm. seuraavissa kouluissa: Askisto, Ilola, Jokiniemi, Kannisto, Koivukylä, Martinlaakso, Mikkola, Rekolanmäki, Ruusuvuori, Uomarinne ja Viertola. Lisätietoja ryhmistä saat suoraan koululta!

 

Mukaan harrastustoiminnan järjestäjäksi

Harrastusten Vantaan tavoitteena on tarjota vantaalaisille peruskoululaisille (1.–9.lk) yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua mieluisaan ja ilmaiseen harrastustoimintaan. Harrastukset pohjautuvat lasten ja nuorten toiveisiin, joita kartoitetaan vuosittain erilaisilla kyselyillä. Harrastustoiminnan tavoitteena ei ole kilpailu, vaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittäminen ja tukeminen, oman yhteisön löytäminen, syrjäytymisen ehkäisy sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Harrastustoiminta on koko lukuvuoden kestävää, säännöllistä ja laadukasta.

Yhteystiedot

Vantaalla toimintaa koordinoi Vantaan kaupungin Kaupunkikulttuurin toimialan elinikäisen oppimisen palveluyksikkö yhteistyössä Vantaan kaupungin kaupunkikulttuurin muiden palvelualueiden sekä kasvatuksen ja oppimisen toimialan kanssa.
 

Lisätietoja

Heli Peltonen

Koordinaattori
0406273713 heli.peltonen@vantaa.fi

Liikunnalliset sekä vammaisopetukselle suunnatut harrastukset

Oona Pyykkö

Koordinaattori
0403554423 oona.pyykko@vantaa.fi

Kulttuurin ja muut kategorian harrastukset

Sanna Lesonen

Vastaava asiantuntija
0405598538 sanna.lesonen@vantaa.fi