Tarinapuu nousi Tikkurilaan

Kuusimetrinen Tarinapuu nousi Tikkurilan Kirjastopuiston kulmalle torstaina 27.7. Myöhemmin Kirjastopuistoon on tulossa lisää taidetta, kun Jaana Brinckin Rangalla-teos valmistuu Tikkuparkin sisäänkäynnille.

Corten-teräksestä tehdyn Tarinapuun lähtökohtia ovat Koti-teema, 1950-luvun perheen ja yhteisön arvot sekä Sakari Topeliuksen Koivu ja Tähti -teos. Tarinapuun kuva-aihe on peräisin Tikkurilan Silkin painokuoseista 1950-luvulta. Tarinapuun taiteilija on taiteilijaryhmä ART4:n Merja Ranki.

Kirjastopuiston ja Tikkurilantorin ympäristössä taide on oleellinen osa kokonaisuutta. Alueen suunnitelma perustuu vuonna 2006 pidettyyn Tikkurilan keskustan maisema-arkkitehtuurikilpailuun, jonka voitti Maisemasuunnittelu Hemgård ehdotuksellaan Tik´kuja. Kaupungin taidemuseo kuratoi suunnitteluun mukaan taiteilijaryhmä ART4:n. Taiteen teemana on 1950-luku ja koti – oman paikan etsiminen ja löytyminen kaupungissa ja yhteiskunnassa.

Lue lisää Kirjastopuiston valmistumisesta täältä.

Julkaistu: 28.7.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter