Vantaan vuoden vapaaehtoisteko on roskattomuuden edistäminen

Vuoden vantaalainen vapaaehtoisteko

Vuoden 2018 vantaalaiseksi vapaaehtoisteoksi on valittu roskattomuuden edistäminen. Vantaan vapaaehtoistoiminnan verkosto palkitsi kaksi vapaaehtoistekoa: Facebook-ryhmän Sairaan Siisti Vantaa (Plogging) sekä pitkään vapaaehtoisena toimineen Riitta Arposen.

Facebook-ryhmä innostaa vantaalaisia kokeilemaan ploggingia, eli ulkoilemaan sekä samalla keräämään roskia ympäristöstä. Plogging-termi tulee ruotsin kielen sanoista jogging (lenkkeily) ja plocka upp (poimiminen) ja siitä käytetään usein myös termiä roskajuoksu.

Ryhmän ylläpitäjä Mari Laitinen kertoo perustaneensa ryhmän elokuun lopussa ja yllättyneensä sen suosiosta. Syksyn aikana onkin järjestetty useita pienempiä siivoustempauksia ja lisää on keväälle luvassa. Parhaimmillaan ploggaus tuo Laitisen mukaan sitä harrastavalle niin kuntoilua kuin uusia tuttavuuksiakin.
- Roskien keräämistä voi harrastaa koko perheen voimin ja keräämisestä voi myös tehdä pienen leikkimielisen kilpailun.

Kaupungin vapaaehtoisena pitkään monessa eri tehtävässä toiminut Riitta Arponen tuo omalla toiminnallaan ja esimerkillään esille, että roskien kerääminen on osa arjen toimintaa, johon jokainen voi pienellä vaivalla osallistua.
- Vapaaehtoistyötä voi tehdä oman jaksamisen ja innostuksen mukaan, ei tämän pidä olla ryppyotsaista toimintaa.

Riitta Arponen on vapaaehtoisena toimiessaan myös innostanut ihmisiä liikkumaan luonnossa.
- Luonto kuuluu meille kaikille ja siellä liikkuminen lisää hyvinvointia. Roskattomuuden edistäminen kuuluu kaikille, roskien kerääminen on luonnosta välittämistä.

Vantaalla tehdään vuosittain lukuisia tunteja vapaaehtoistyötä. Kaupungissa toimii runsaasti vapaaehtoisia kaupungin organisoimissa tehtävissä ja järjestöissä sekä seurakunnan ja kansalaistoiminnan piirissä. Vuoden vapaaehtoisteko -tunnustus jaettiin tänä vuonna toista kertaa. Tunnustukset myönsi kaupungin vapaaehtoistoiminnan verkosto.

Julkaistu: 29.11.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter