yleiskaavan kuvituskuva

Kaupunkisuunnittelulautakunnassa kaavoitusohjelma 2019

Kaupunkisuunnittelulautakunta kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 21.1. ja saa hyväksyttäväkseen muun muassa Vantaan kaupunkisuunnittelun vuoden 2019 kaavoitusohjelman. Ohjelma sisältää keskeiset maankäytön painopisteet sekä suunnitelmat aikatauluineen, mitoitusarvioineen ja henkilöstötietoineen. Ohjelmaan sisältyy myös viiden ja kymmenen vuoden ennuste asumisen asemakaavoituksesta. Koska työohjelmaa päivitetään vuoden kuluessa, se tuodaan hyväksyttäväksi ohjeellisena.

Kaupunkisuunnittelu keskittyy edellisvuoden tapaan eri keskustojen vahvistamiseen tukemalla joukkoliikennevyöhykkeitä. Vuonna 2017 alkaneen koko kaupungin yleiskaavan päivitystyö on edennyt siihen vaiheeseen, että yleiskaavaluonnos on tulossa alkuvuodesta 2019 nähtäville ja lausunnoille. Yleiskaavatyöstä löytyy kattava ja jatkuvasti täydentyvä tietopaketti verkosta www.vantaa.fi/yleiskaava2020

Yleiskaavaehdotuksen valmistelun lisäksi kaavoitusohjelman keskeisiä tavoitteita tälle vuodelle ovat muun muassa asumisen asemakaavoituksen tulostavoitteen saavuttaminen valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen MAL-sopimuksen (maankäyttö, asuminen ja liikenne) mukaisesti sekä edellytysten luominen kaavoituksen osalta hiilineutraalille Vantaalle 2030. Kaavoitus on yksi tärkeimmistä keinoista ilmastotavoitteiden edistämisessä.

Ajankohtaisia kaavatöitä eri suuralueilla ovat mm.:

Myyrmäki:
• Myyrmäen kaavarunko
• Myyrmäen keskusta
• Kivikirveenkuja suunnittelu- ja toteutuskilpailu
• Raappavuorentien länsipuoli
• Asuntorakentamista Kehäradan asemien yhteyteen

Kivistö:
• Kivistön keskustan kaavarunko
• Puu-Kivistön aloituskorttelit
• Kivistön tähti
• Kivistön Lumikvartsi
• Kivistön Onnenkivi

Aviapolis:
• Aviabulevardi
• Aviapolis South Block
• Pyhtäänkorventie ja Manttaalitie
• Grand Wing -hanke

Tikkurila:
• Kielotie 13 ja 15 purkaminen
• Asematie 1-3
• Kaavarungon päivitys

Hakunila:
• Hakunilan kaavarunko
• Kormuniitty
• Kuusijärven virkistysalue

Korso-Koivukylä:
• Koivutori
• Korson keskusta

Kaavoituskohteet esitellään joka kotiin Vantaalla jaettavan Asukaslehden numerossa 2/2019, joka ilmestyy 9.3.2019. Lehti sisältää kaavoituskatsauksen sekä ajankohtaiset katu- ja puistohankkeet alueittain. Tutustu kaupunkisuunnittelun työohjelmaan.

Lautakunnan käsittelyssä lisäksi mm.:

• Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle YIT Infra Oy:n Kiilan kiertotalouskeskuksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, asia 7
• Asemakaavamuutos Asola / Ojalehdonkuja 2, asia 9
• Asemakaavamuutos ja tonttijako Vantaanlaakso / Vantaanlaaksontie 34, asia 11
• Asemakaavamuutos ja tonttijako Hämevaara / Viikatepuisto, asia 12

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 17.1.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter