Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi uutta asumista Aviapolikseen, Myyrmäkeen, Hiekkaharjuun ja Hakunilaan

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 16.9. kokouksessaan esittää nähtäville useita asuntorakentamista sisältäviä asemakaavamuutoksia. Aviapoliksessa, Veromiehen kaupunginosassa kaavamuutoksella mahdollistetaan 5-8 -kerroksisia asuinkerrostaloja 640 asukkaalle (asia 10). Korttelipihoille tulee leikkipaikat ja talousrakennukset, joihin voi rakentaa pihasaunat. Pysäköintilaitoksen katolle suunnitellaan kasvihuoneita ja muita istutuksia. Läheiseen Pytinojanpuistoon on tulossa laajoja hulevesialtaita ja Manttaalitien suuntaista Pytinojaa hyödynnetään osana suunnitelmaa. Alueella tällä hetkellä on Wulffin varastorakennus, joka puretaan.

Kelokuusenmäen asemakaavan muutoksella Myyrmäessä (asia 15) mahdollistetaan kahden asuinkerrostalokorttelin ja pysäköintilaitoksen rakentaminen. Alueelle on tulossa noin 340 uutta asuntoa. Lisäksi uudistetaan Myyrmäen Huollon huoltotonttia ulottumaan tulevan Luhtitien (nykyisen Uomatien) eteläpuolelle sekä rakennetaan Luhtitien itäosa ja sen ylittävän hiihtosilta. Kaava edellyttää maakaasuputken siirtoa. Kelokuusenmäen lähivirkistysalue merkitään luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi ja alueelle merkitään kaksi liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa.

Hiekkaharjussa Vanhan Sahatien asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kolmen asuinkerrostalon ja talousrakennuksen rakentaminen. Uusi asuinrakennusoikeus mahdollistaa noin 95 asukasta. Autopaikkoja tulee asumiselle 33 paikkaa, vieraille ja huollolle 3-4 (asia 13).

Hakunilassa Heporinteen asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Hakunilantien varren täydennysrakentamista muuttamalla liiketilojen korttelialueita ja katualueita asuinkerrostalojen korttelialueeksi (asia 8). Kaavamuutos valmistuessaan tarjoaa noin 140 asuntoa, noin 200 asukkaalle sekä noin 70 autopaikkaa. Asuinrakennukset ovat 8- ja 7-kerroksisia. Liiketilat sijoittuvat ensisijaisesti rakennusten kivijalkaan, Hakunilantien ja Heporinteen kulmaukseen. Asukaspysäköinti sijoittuu pääosin korttelin sisään maantasoon. Autopaikoista osa voidaan sijoittaa Oritien pysäköintilaitokseen. Kaavamuutoksen yhteydessä kaavamuutosalueen läpi kulkeva kevyen liikenteen reitti siirretään ja Hakunilantien ylittävä kevyen liikenteen silta puretaan ratikan suunnitelmien mukaisesti. Uusi kevyen liikenteen reitti osoitetaan kaavamuutosalueen eteläosassa Hakunilantien
tasoon.

Uutta yritystoimintaa Vehkalaan ja Viinikkalaan

Lautakunta päätti myydä Vehkalasta, Myllymäen kaupunginosasta Idfeafix Oy:lle tontin toimisto-, suunnittelu- ja varastokäyttöön 408 480 euron hintaan (asia 20). Ideafix Oy on valaistus-, ääni- ja AV-alalla toimiva yritys. Viinikkalasta päätettiin myydä tontti BestLevel Oy:lle ja Sinla Oy:lle tontti 789 750 euron hintaan niin ikään toimisto-, suunnittelu- ja varastokäyttöön (asia 21). BestLevel Oy on teknisen alan tukkukauppayritys. Sinla Oy tekee kiinteistöjen ongelmanselvitys- sekä korjaus- ja kunnossapitotöitä.

Tarjouskilpailut asuntotonteista käyntiin Koivuhaassa ja Havukoskella

Päätettiin järjestää kaksi asuntotontteja koskevaa tarjouskilpailua. Koivuhaassa sijaitsevasta asuinkerrostalotontista (asia 23) sekä Havukoskella sijaitsevasta asuinkerrostalojen, rivitalojen ja muiden toisiinsa kytkettyjen asuinrakennusten tonteista (asia 24). Tonteille tulee toteuttaa vapaarahoitteisia omistusasuntoja ja asuinrakennusten tulee olla A-energialuokkaa. Tonttikilpailuun osallistuvan tulee sitoutua toteuttamaan monipuolisesti eri kokoisia asuntoja, niin yksiöitä, kaksioita kuin perheasuntojakin. Tonttihaut järjestetään loppuvuodesta 2019. Tontit myydään korkeimman ostotarjouksen tehneelle. Kaupunkisuunnittelulautakunta valitsee kilpailutonttien voittajat.

Lautakunta hyväksyi myös osaltaan maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan ensi vuoden talousarvion. Lisää vuoden 2020 budjetista ennakkotiedotteessa. Lautakunta teki lisäyksiä ja tarkennuksia toimialan ensi vuoden tuloskorttiin ja sitoviin tavoitteisiin. Kokonaan uudeksi sitovaksi tavoitteeksi lautakunta esitti pientalotonttien saatavuutta koskevaa kirjausta. Tuloskorttiin lisättiin muun muassa puunrakentamisen edistämistä, monipuolista viherrakentamista, korkeaa rakentamista asemanseuduilla ja hyvien palveluiden äärellä, pysäköinnin sujuvoittamista, toimialojen välisen yhteistyön tiivistämistä ja asukkaiden hyvinvoinnin lisäämistä asukaspuistoja kehittämällä koskevat tavoitteet. Lisäysten tarkat sanamuodot tulevat kokouksen pöytäkirjaan.

Kaikki asiat päätettiin esitysten mukaisesti, paitsi edellä mainittu talousarvio lautakunnan tekemin lisäyksin.

Esityslista kokonaisuudessaan osoitteessa: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 16.9.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter