Osalla Talvikkitietä nopeusrajoitus alenee ja kaistajärjestelyt muuttuvat

Tikkurilan keskusta-alueen läpi kulkevalla Talvikkitiellä tehdään liikenneturvallisuutta parantavia ja liikennejärjestelyjä selkiyttäviä muutoksia. Muutokset tehdään Valkoisenlähteentien ja Tikkurilantien välisellä osuudella.

Kyseisellä katuosuudella nopeusrajoitus alenee 40 kilometriin tunnissa. Nopeusrajoituksen laskulla pyritään lisäämään jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta.

Liikenteen sujuvuutta parannetaan selkiyttämällä Talvikkitien kaistajärjestelyjä. Nykyinen kaistajärjestely on ollut sellainen, että joissain kohdissa suoraan menevien kaista on päättynyt kääntyvien ryhmittymiskaistalle, mistä on aiheutunut ylimääräistä kaistanvaihtoa. Jatkossa Talvikkitien Valkoisenlähteentien ja Tikkurilantien välisellä tieosuudella on kaksi suoraan menevien kaistaa molempiin suuntiin. Muutoksesta aiheutuvia kaistojen yläpuolisia liikennemerkkejä ja ajoratamaalauksia on muutettu.

Kaistajärjestelymuutokset aiheuttavat osassa risteyksiä muutoksia myös liikennevalo-ohjaukseen. Samalla liikennevalolaitteita uusitaan.

Työt ovat käynnistyneet ja ne valmistuvat marraskuun loppuun mennessä.

Julkaistu: 14.11.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter