Vantaan kaupunki ja vammaisten työvalmennus palkittiin valtakunnallisella tunnustuksella

Kuntatyön kehittämistä juhlistettiin 20. marraskuuta Kunteko-gaalassa Helsingissä. Gaalassa myönnetään yhteensä 41 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja vaikuttavasti.

Vantaan kaupunki, työvalmennustoiminnat ja työvalmennus Virtaamo ja palkittiin Yhdenvertaisuus-palkintokategoriassa.

Perusteluissa todetaan, että ”Vantaa on tehnyt monen vuoden ajan työtä vammaisten yhdenvertaisuuden edistämiseksi työelämässä. Pitkäjänteisellä työllään se on onnistunut nostamaan vammaisten työllisyysasteen maan korkeimmaksi.”

Vantaalla vammaisten työllisyysaste on 12,4%, kun yleisesti se on 2-3 prosentin luokkaa.

”Palkinto otettiin vastaan iloisin mielin ja tyytyväisinä siitä, että vammaisten työllistymisen eteen tehtävää työtä on osattu arvostaa”, iloitsee Työvalmennus Virtaamo ja työvalmennustoimintojen esimies Pirjo Sjölund.

Työvalmennuksen juuret ulottuvat aina vuoteen 1994, jolloin työvalmennusta alettiin kehittämään. Vuonna 1998 Vantaan kehitysvammahuollossa toteutettiin uudistus, jossa avotyötoimintaa haluttiin edistää yhden ohjaajan kokopäiväisellä työpanoksella. Tällä hetkellä työvalmennusta tekee 15 työvalmentajaa ja -ohjaajaa.

”Työvalmentajat ovat uskoneet asiakkaidemme potentiaaliin työmarkkinoilla, vaikka joidenkin työllisyyspolku on ollut pitkä. Myös yritysyhteistyötä on kehitetty innovatiivisesti, sitkeästi ja suunnitelmallisesti ja mukaan on saatu upea verkosto vantaalaisia sekä lähikuntien yrityksiä tarjoamaan töitä työvalmennuksen asiakkaille”, Pirjo Sjölund kertoo.

Hän kiittelee myös Vantaan kaupunkia vammaisten työvalmennukseen resursoimisesta ja toiminnasta esimerkillisenä työnantajana, joka on palkannut vammaisia.

Lisätietoja Kuntekosta ja muista palkituista löydät täältä: www.kunteko.fi

Katso myös tarkempi kuvaus Vantaan palkitusta teosta: https://www.kunteko.fi/katso/961

**

Tarinoita Vantaalta kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 21.11.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter