Vantaa mittaa omien toimitilojensa radonpitoisuudet suunnitelmallisesti

Männynlatvat Kuvaaja: Sakari Manninen

Vantaan kaupunki mittaa suunnitelmallisesti omien toimitilojensa radonpitoisuudet tulevina vuosina. Mittaukset ovat alkaneet helmikuussa.

Kaupungin henkilöstöä työskentelee 253 mittausten piiriin kuuluvassa rakennuksessa, joten mittaukset jaksotetaan useammalle vuodelle. Kaikkia rakennuksia ei kuitenkaan tarvitse mitata, koska suuri osa kouluista ja päiväkodeista on jo viime vuosien aikana mitattu. Tilakeskus hoitaa mittaukset, tilojen henkilöstön ei tarvitse tehdä mitään.

Kaupunki on kartoittanut, missä järjestyksessä radonmittaukset tehdään. Ensimmäisessä mittausryhmässä on hieman yli 40 rakennusta. Nämä mittaukset saadaan toteutettua kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Säteilylain tuore muutos velvoittaa kaikki pääkaupunkiseudun työnantajat selvittämään, pitääkö työpaikalla mitata radonpitoisuus. Vantaa kuuluu maantieteelliseen alueeseen, jossa maaperästä voi kulkeutua liikaa radonkaasua huonetiloihin.

Kaupungin tilojen mittausten kiireellisyysjärjestyksen ohjaa tilojen käyttäjien määrä, rakennuksen sijainti radonriskialueella ja rakennukseen suunnitellut muut korjaukset, joihin mahdollisesti tarvittavat radonkorjaukset voi yhdistää.

Vantaa on jo aiemmin ollut edelläkävijä tilojen radonmittauksissa. Kaupunki on muutama vuosi sitten jo toteuttanut Säteilyturvakeskuksen (STUK) kanssa kattavan mittaushankkeen kouluissa ja päiväkodeissa. Puuttuvat koulut ja päiväkodit mitataan nyt ensimmäisten joukossa.

Radonpitoisuuden uusi raja on 300 Bq/m3 . Jos raja ylittyy mittauksessa, tilakeskus tiedottaa asiasta työpaikalle ja tekee määräysten mukaiset tarkentavat mittaukset. Tarvittavat korjaukset radonpitoisuuden pienentämiseksi pyritään tekemään nopeasti.

Radon on hajuton ja näkymätön radioaktiivinen kaasu, jota voi esiintyä sisäilmassa. Pitkäaikainen oleskelu korkeassa radonpitoisuudessa lisää merkittävästi riskiä sairastua keuhkosyöpään.

Linkki Säteilyturvakeskuksen sivulle, joka kertoo työnantajan velvoitteista.

Julkaistu: 5.3.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter