Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi lisämäärärahaesityksen kuluvalle vuodelle

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi 17.8. kokouksessaan 36,5 miljoonan euron lisämäärärahan vuodelle 2020. Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kuluvan vuoden talousarvion menomääräraha on 673,2 miljoonaa euroa ja tulomääräraha 42 miljoonaa euroa. Menojen ennakoidaan toteutuvan ilman erikoissairaanhoitoa 36,5 miljoonaa euroa käyttösuunnitelmaa korkeampina. Ylitysuhasta noin 16,3 miljoonaa euroa muodostuu koronan aiheuttaman poikkeustilanteen aiheuttamista lisämenoista. Merkittävimmät lisämenot koostuvat drive-in näytteenottopisteestä, hoitotarvikkeiden ja henkilösuojainten hankinnoista sekä suun terveydenhuollon liikelaitokselle myönnettävästä toiminta-avustuksesta. Säästöä on syntynyt vanhusten ja vammaisten käyttämättä jääneistä kuljetuspalveluista.

Lentokentällä järjestetyn pandemiavastaanottotoiminnan palveluista arvioidaan syntyvän yhteensä noin 2,4 miljoonan euron menot, jotka valtio korvaa kaupungille. Tulevaisuuden sote-keskukseen ja Rakenneuudistus -hankkeeseen käytetään tänä vuonna 0,7 miljoonaa euroa, joka katetaan valtion hankerahoituksesta.

Toimialan menojen merkittävimmät ylitysuhat muodostuvat vanhusten ja vammaisten kotona asumisen tuesta (4,9 milj. euroa), lasten sijaishuollon
palvelutarpeesta (yhteensä 6,7 milj. euroa), vammaisten erityisasumisen ostoista (6,0 milj. euroa) sekä Kaunialan sairaalan ostopalvelujen käytöstä (1,8 milj. euroa). Tuloja arvioidaan kertyvän noin 0,7 miljoonaa euroa käyttösuunnitelmaa vähemmän, eli noin 41,3 miljoonaa euroa, sisältäen lentokenttätoiminnasta saatavan korvauksen ja sote-hankkeiden rahoituksen.

Lautakuntaan uudelleen valmisteltavaksi tuli Rajakylän neuvolan lakkauttaminen ja toiminnan siirtäminen Hakunilan neuvolaan 1.9. alkaen. Asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi lautakunnan kesäkuun kokouksessa. Elokuun kokousta varten lautakunnalle tehtiin arvio Hakunila-Länsimäki-Rajamäki-alueen ehkäisevien palveluiden kokonaisuudesta.

Äänestyksen jälkeen lautakunta päätti äänin 9-4, että Rajakylän neuvolaa ei lakkauteta ja sen toimintaa ei näin ollen siirretä Hakunilan neuvolaan.

Lautakunta sai kattavat selostukset muun muassa Vantaan koronatilanteesta ja lentokentän näytteenotoista, sote-lausuntovalmistelusta sekä ikäihmisten ateriapalvelusta ja tehostetun palveluasumisen valvonnasta. Lautakunta ilmaisi huolensa vantaalaisten terveyspalvelujen saatavuudesta, käsitteli terveysasemien iltavastaanottoa ja piti etävastaanottoa yhtenä vaihtoehtona. Lautakunta palaa iltavastaanoton käsittelyyn seuraavassa kokouksessaan.

Muut kokouksen asiat päätettiin esitysten mukaan.

Tutustu kokouksen asialistaan ja liiteaineistoihin.

Julkaistu: 17.8.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter