Nuorisovaltuuston edustaja mukaan kaupunginhallituksen kokouksiin

Maanantaina 7. syyskuuta kaupunginhallitus kokoontuu historiallisesti merkittävällä kokoonpanolla. Vantaan nuorisovaltuuston edustaja osallistuu ensimmäiseen kaupunginhallituksen kokoukseen puhe- ja läsnäolooikeudella.

Nuorisovaltuustolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen lisäksi myös toimialojen lautakunnissa ja kaupunginvaltuustossa. Päätös puhe- ja läsnäolo-oikeudesta kaupunginhallitukseen tehtiin 9. maaliskuuta kaupunginhallituksen kokouksessa.

- Upeaa, että Vantaan kaupunki toimii edelläkävijänä ja antaa nuorille vaikuttajille tilaa kaupungin päätöksenteossa. Kaupunginhallituksessa päätetään useista nuoria koskettavista asioista ja on hienoa, että nuorisovaltuustolle todella annetaan mahdollisuus vaikuttaa nuorten asioihin niinkin ylhäällä päätöksenteossa, toteaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen edustaja Matilda Hoviniemi.

Aikaisemmin kesällä Vantaa sai Nuorisovaltuustojen liiton myöntämän Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaatin. Sertifikaatti on kunnille jaettava tunnustus, joissa edistetään merkittävästi kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia. Vantaan Nuorisovaltuusto juhlii tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan.

Julkaistu: 4.9.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter