Simonkylän asukasfoorumissa puhuttivat alueen kehittäminen ja tulevaisuuden näkymät korona-aikana

Syksyn asukasfoorumi keräsi maanantai-iltana 28.9.2020 Simonkallion koululle asukkaita keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista ja tapaamaan kaupungin johtoa. Asukasfoorumia oli mahdollista seurata ja kysymyksiä esittää myös verkossa Vantaa-kanavan kautta. Tilaisuudessa oli huomioitu koronaturvallisuus turvavälein, kasvomaskein ja asiantuntijoiden etäosallistumismahdollisuudella.

Tilaisuuden alussa kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoi haastattelussa Vantaan kuulumisista, koronaviruksen seurausvaikutuksista sekä tarkemmin Simonkylän ajankohtaisista asioista. Viljanen totesi Vantaan kasvun olleen runsasta sekä jatkuvan myös tulevaisuudessa.
– Sen mitä meille eniten kuuluu ovat nämä koronaviruksen seurausvaikutukset mutta Vantaa myös edelleen kasvaa ja meillä otetaan vastaan Suomen suurinta muuttoliikettä. Meille on tänä vuonna muuttanut jo 3000 ihmisistä ja vuoden lopussa meitä on jopa 238 000 vantaalaista.

Viljasen mukaan nopea kasvu myös kuitenkin haastaa Vantaan palveluita todella paljon. Investoinnit esimerkiksi päiväkoteihin sekä koulurakennuksiin ovat olleen merkittäviä. Kaupunginjohtaja kertoi haastattelussaan, että vuodenvaihteessa alkavasta työllisyyden kuntakokeilusta, joka siirtää valtiolta Vantaan ja Keravan alueelle sekä työntekijöitä että työllisyyspalveluiden asiakkaita. Kokeilun tavoitteena on tarjota parempia työllisyyspalveluita yhdestä paikasta saavutettavasti ja tehokkaasti.

Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukset ovat kaupunginjohtajan mukaan jälleen ajankohtainen asia kuntatasolla.
– Hallitus on ilmoittanut, että antaa sosiaali- ja terveystoimen uudistusta koskevan hallituksen esityksen tämän vuoden loppuun mennessä. Se tarkoittaa, että 3700 henkilöä siirtyy meiltäkin uuteen Vantaan ja Keravan muodostaman sote-alueen palvelukseen, Viljanen kertoi.

Kaupunginjohtaja kertoi, että koronasäästöjen vuoksi Simonkallion koulun peruskorjausta joudutaan siirtämään. Positiivisina asioina esille nousivat Simonkylän alueelta Pietaryrtin puiston kunnostaminen, kansalaistoiminnan keskuksen Leinikin avautuminen sekä Tikkurilan vanhustenkeskuksen suunnitelmat.

Illan toisessa puheenvuorossa sisäympäristöasiantuntija Leena Stenlund piti esityksen koskien Simonkylän ajankohtaisia sisäilmahankkeita. Valtuustokauden strategian painopisteenä sisäilma-asiat näkyvät myös Simonkylän alueella. Stenlund esitteli alueen kohteita, joissa sisäympäristöasiat ovat esillä sekä erilaisia kartoituksia ja suunnitelmia, mitä kohteille ollaan tekemässä.

Loppuillasta asukkaat esittivät kaupungin asiantuntijoille kysymyksiä ja toiveita, joiden aiheet käsittelivät esimerkiksi vanhusten palveluiden kehittämistä, terveydenhuollon ajanvarauksen saavutettavuutta, huolta koronaviruksesta, kaavamuutoksia, liikuntapaikkojen kunnostuksia, meluhaittoja, parkkeerausta sekä keskusta-alueiden kunnostusta. Myös poliisille esitettiin kysymys koskien yhteistyötä lasten ja nuorten parissa tehtävää työtä.

– Kun ylipäätään puhutaan lasten ja nuorten kouluajan ulkopuolella viettävästä ajasta, on myös yksi poliisin tärkeimmistä prioriteeteista jalkautua ihmisten keskuuteen. Varsinaista koulupoliisia ei enää ole ja poliisin ennaltaehkäisevä toiminta perustuu yhteistyöhön moniammatillisten ryhmien kanssa. Toiminnan kärkenä kuitenkin on, että kaikkien poliisipartioiden tulee osata kohdata lapsia ja nuoria, ylikomisario Jussi Huhtela kommentoi.

Vantaan kaupungin asukasfoorumeissa kaupunkilaisilla on mahdollisuus tavata kaupungin johtoa ja virkamiehiä sekä esittää kysymyksiä ja toiveitaan päättäjille. Avoimia asukasfoorumeita järjestetään kaksi kertaa vuodessa eri alueilla ja joskus tiettyihin teemoihin liittyen. Kevään 2020 asukasfoorumi jouduttiin perumaan koronavirustilanteen vuoksi. Edellinen asukasfoorumi järjestettiin syksyllä 2019 Mikkolassa.

Simonkylän asukasfoorumin tallenne löytyy myös Vantaa-kanavalta, josta sen voi katsoa myös jälkikäteen.

Julkaistu: 2.10.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter