Huoltajatiedote: Kouluissa pyritään ehkäisemään koronaviruksen leviämistä

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti 26.11.2020 uusista suosituksista ja rajoituksista. Jotta koronaviruksen leviämistä voidaan hidastaa, ihmisten pitää tavata toisiaan mahdollisimman vähän. Ryhmä suosittelee esimerkiksi, että yksityistilaisuuksissa lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Lue lisää suosituksista uutisesta: PK-seudun koronakoordinaatioryhmä linjasi uusista rajoituksista ja suosituksista.

Kouluissa yritetään estää koronavirusepidemian leviämistä mahdollisimman tehokkaasti. Yläkoululaisille ja kaikkien koulujen henkilöstölle suositellaan kasvomaskin käyttöä koulussa.

Aiempien linjausten lisäksi on päätetty, että 20.12. asti

  • opintoretkiä ei tehdä.
  • leirikouluja ei järjestetä.
  • uinninopetus on keskeytetty.
  • liikuntatunnit järjestetään vain koulujen liikuntasaleissa, poikkeuksena ne koulut, joissa liikuntasalia ei ole.
  • kikki sisällä tapahtuva vapaaehtoinen kerhotoiminta ja harrastustoiminta on keskeytetty, jotta lapset eivät sekoitu näissä ryhmissä.

Kouluissa on koko syyslukukauden porrastettu päivärytmiä ja rajattu toimintaa niin, että eri ryhmien oppilaat eivät sekoittuisi. Kouluissa huolehditaan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Lisätietoa näistä käytännöistä uutisesta: Syyslukukausi alkaa kaikissa Vantaan kaupungin peruskouluissa lähiopetuksena.

Älä tule kouluun sairaana

Erityisen tärkeää on, että kouluun ei saa tulla, jos on hengitystieoireita. Pienistäkin oireista, kuten nuhasta, kurkkukivusta, kuumeesta, yskästä tai ripulista, täytyy jäädä kotiin. Näin vältetään muiden altistuminen taudille. Erityisesti nuorilla koronavirus voi olla vähäoireinen.

Jos on oireita, pitää mennä testiin. Testi on nopea ja turvallinen eikä maksa mitään. Testin voi varata omaolo.fi-sivustolta tai koronabotista netissä (tarvitset pankkitunnukset) tai soittamalla terveysasemien puhelinpalvelun koronalinjalle 09 839 50 000.

På svenska
In English
Eesti keel (viro)
Русский (venäjä)
Soomaali (somali)
Shqip (albania)
(arabia) فيروس كورونا / عربية

Julkaistu: 2.12.2020 
(muokattu: )