Maksuton kesäkerho ilahduttaa lapsia ja vanhempia

Lapsia ja aikuisia istumassa koulun portailla.

MEK-kesäkerho on myönteiseen erityiskohteluun perustuva kerhohanke, joka kestää kaksi viikkoa kerrallaan ja on osallistujille maksuton. Kerhot järjestävät lapsille puuhaa joka arkipäivä klo 9–15. Kerhoissa tarjoillaan maksuton lounas ja välipala. Kesäkerhoa pidetään Vantaan Hakunilassa Lehtikuusen koulussa ja Koivukylässä Kytöpuiston koulussa. Kerhoihin osallistuu tänä vuonna 170 lasta ja he ovat iältään 7–9-vuotiaita.

Kytöpuiston koulussa järjestettävässä kerhossa toimii kaksi ohjaajaa Zoya Mashanashvili ja Yasmin Ali. Lisäksi lapsia leikittämässä ovat TEPPO-oppilaatKarina, Iina ja Emilia, jotka ovat kerhossa kesätöissä.

Alkujännityksen jälkeen toiminta on lähtenyt hienosti liikkeelle ja kaikki ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Joka aamu ennen lasten saapumista ohjaajat käyvät läpi päivän ohjelman.
– Meidän ohjaajien välinen yhteistyö on sujunut todella hyvin. Olemme muodostaneet selkeän päivärytmin ja meillä on monipuolista, lapsille mielekästä toimintaa joka päivä. Teemme lisäksi retkiä leikkipuistoihin ja käymme Heurekassa, kertoo Zoya.

Kerhossa liikutaan, leikitään ja pelataan paljon ulkona. Monet lapsista myös piirtävät, maalaavat ja askartelevat mielellään.
– Vesipyssyleikit on ollut kaikista hauskin juttu tähän asti, iloitsee ensi lukuvuonna kolmannelle menevä Long.
– Olemme pelanneet myös paljon jalkapalloa, täydentää ikätoveri Chantelle.

Yksi päivän aktiviteeteista on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Aikaseikkailun tehtävät, joissa harjoitellaan tulevaisuustaitoja. Aikaseikkailussa lapset oppivat leikillisyyden ja pelillisyyden avulla tunnistamaan omia vahvuuksiaan sekä vahvistamaan empatia- ja ongelmanratkaisutaitojaan. Kytöpuiston peruskoulun isot tilat tarjoavat hyvät puitteet keskittymistä vaativalle tekemiselle.

Myös huoltajat iloisia lasten kesäkerhotoiminnasta

Lasten vanhemmat ovat onnellisia, että lapset ovat päässeet mukaan kesäkerhotoimintaan.
– Olemme olleet tosi tyytyväisiä kerhoon. Vaikka lapset eivät olisikaan yksin kotona, niin on se hyvä, että tulee vaihtelua päivään. Osa leireistä on tosi kalliita ja lasten yhtä aikaa leirille laittaminen on tosi iso satsaus taloudellisesti, toteaa Lilja ja Onni -kaksosten äiti Tiina Railo.

Tiina painottaa sitä, kuinka tärkeää on, että lapsilla on järkevää tekemistä myös kesällä – varsinkin, jos lapset ovat osan ajasta yksin kotona vanhempien töiden takia.
– Emme pysty työssä ollessamme valvomaan, mitä lapset kotona tekevät, joten sitten he helposti viettävät liikaa aikaa ruudun ääressä. Ei se hyvältä tunnu, että lapset kotona vaan pelaavat ja katsovat videoita ja syövät korkeintaan. Tämä kerho on vaikuttanut etenkin lasten kesälomaan positiivisesti, summaa Tiina.

Myös Tran Thi Ngoc on ollut todella tyytyväinen kerhoon.
– Lapseni voi mennä kerhoon leikkimään muiden lasten kanssa erilaisia leikkejä. Kotiin päästyään poikani kertoo minulle, miten iloinen hän on, että on päässyt kesäleirille, kertoo Tran onnellisena.

Lasten ja vanhempien lisäksi myös Karina, Iina ja Emilia iloitsevat kesäkerhosta.
– Hauskinta on ollut se, kun lapset ovat pyytäneet apuani ja olen osannut auttaa heitä. Luulin, että tämä olisi ollut vaikeampaa, hymyilee Karina.
– Olen oppinut heittäytymään ja lähtemään mukaan kaikkiin leikkeihin, Iina sanoo.

Toisaalta lasten kanssa oleminen on myös opettanut reippaille nuorille jämäkkyyttä, mistä on varmasti hyötyä jatkossa.
– Olen oppinut olemaan tiukka. Jos joku lapsista alkaa häröilemään, niin osaan jo sanoa napakasti ei, kiteyttää Emilia kerho-ohjaajan oppejaan.

Lue lisää Myönteinen erityiskohtelu -hankkeesta.

Julkaistu: 1.7.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter