Kuusijärvelle rakennetaan uusi pulkkamäki, hiihtolatu ja tulentekopaikka

Kuusijärvi talvella

Kuusijärven ulkoilualuetta kehitetään parhaillaan monin tavoin.

Järven pohjoispuolelle rakennetaan uusi valaistu pulkkamäki. Pulkkamäestä tulee noin 70 metriä pitkä ja 35 metriä leveä. Pulkkamäen yhteyteen rakennetaan lumetusjärjestelmä, jolla lumetetaan jatkossa sekä pulkkamäkeä että Kuusijärven hiihtolatuja. Vanha epävirallinen pulkkamäki järven itäpäässä metsitetään.

Pulkkamäen pohjoispuolelle rakennetaan uusi 700 metrin valaistu latuosuus, joka toimii kesäisin myös kuntoratana. Uusi latulenkki on profiililtaan helpohko ja sopii mainiosti myös kevyeen kuntoiluun.

Kuusijärven itäpuolelle rannan tuntumaan rakennetaan alue lähiretkeilyn tarpeisiin. Alueelle tulee yksi katettu ja kaksi kattamatonta tulentekopaikkaa, penkkejä ja pöytiä sekä valaistus. Lisäksi rakennetaan oleskelulaitureita, joista pääsee ihastelemaan järvimaisemaa aivan veden ääreltä. Reitti järven pohjoispuolen uimarannalta tulentekopaikalle muutetaan esteettömäksi mm. leventämällä ja tasoittamalla nykyistä reittiä. Myös pääsy tulentekopaikalle ja oleskelulaitureille tulee olemaan esteetön.

Uutta pulkkamäkeä ja latureittiä rakennetaan parhaillaan, ja ne valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Tulentekopaikkaa aletaan rakentaa lokakuussa, ja se valmistuu kesäkuuhun 2022 mennessä.

Pulkkamäki, hiihtolatu ja tulentekopaikka ovat osa Kuusijärven laajempaa kehittämistä. Parhaillaan on käynnissä kesällä 2021 aloitettu uuden laajemman pysäköintialueen ja uuden ajoliittymän rakentaminen, ja jatkossa kehitetään mm. uimarantaa ja liikuntamahdollisuuksia.

Lue lisää Kuusijärven kehityssuunnitelmista joulukuussa 2019 julkaistusta uutisesta

Julkaistu: 16.9.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter