Helsingin pitäjän kirkonkylällä Kuriiritie 10B-12 (nro 002306)

Kaupunginvaltuusto on 11.12.2017 hyväksynyt
Kaava tullut voimaan 7.2.2018

Tie- ja katualuetta liitetään osaksi korttelia Helsingin pitäjän kirkonkylässä. Alueelle tulee neljä rakennuspaikkaa (730 k-m² ), jotka osoitetaan majoitus- ja kahvilatoimintaan toimisto- ja liikerakennusten korttelialueella. Kaavamuutos mahdollistaa bed & breakfast-tyyppisen toiminnan. Vanha suojeltu asuinrakennus sijoittuu omalle tontilleen erillispientalojen korttelialueelle.

Asuinrakennusoikeus ei muutu, mutta alueen suojelumääräkset päivitetään. Kaava-alueen koko on 0,7 ha ja kokonaisrakennusoikeus 885 kerrosneliömetriä. Korttelitehokkuudeksi tulee e=0,12.

Alue sijaitsee Kehä III:n ja Tuusulanväylän liittymän kaakkoisreunaan osoitteeseen Kuriiritie 10 b ja 12. Se on Helsingin Pitäjän kirkonkylän pohjoisimmassa korttelissa ja rajautuu etelässä ja idässä Kuriiritiehen, pohjoisessa Kehä III:n liikennealueeseen.

Kaavan hakija ja maanomistus

Maanomistaja Jani Laakso. Valtaosa kaavamuutosalueesta on kaavamuutoksen hakijan omistuksessa. Osa kuuluu kuitenkin vielä Vantaan kaupungin, Vantaan Energian ja Suomen valtion/ Uudenmaan ELY-keskuksen omistukseen, mutta ne myydään kaavamuutoksen hakijalle.

Kaavan valmisteluun osallistuneet

Kaupungin omien asiantuntijoiden lisäksi kaavaehdotuksen valmisteluun on osallistunut arkkitehti Salla Hoppu kaavamuutoksen hakijan konsulttina. Kaavatyö on tehty kaupungin työnä.

Sijainti kartalla

Kaavan sijainti Vantaan karttapalvelussa

Kaavan nro 002306 asiakirjat

Kaavakartta ja määräykset

Selostus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2016

Lisätietoja

Seppo Niva
asemakaaavasuunnittelija
050 302 9298
Seppo.Niva@vantaa.fi

Julkaistu: 27.9.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter