Hakunilan ja Martinlaakson kaupunginosien asukkaat ideoimaan parannuksia lähiympäristöönsä 50 000 eurolla

Katutaidetta

Asukkaat pääsevät ideoimaan ja myöhemmin syksyllä äänestämään, miten he haluaisivat käyttää rahaa lähiympäristönsä kehittämiseen Hakunilan ja Martinlaakson kaupunginosissa. Molemmille alueille on varattu 50 000 euroa.

Ideoita kerätään 18.8.–14.9. verkossa ja ideointipisteillä. Ideoiden tulee koskea kaupungin ulkotilojen kehittämistä, eli katualueita, puistoja, ulkoliikuntapaikkoja tai päiväkotien ja koulujen pihoja. Ideoiden tulee myös liittyä johonkin seuraavista teemoista: viihtyisyys, yhteisöllisyys, esteettömyys, hyvinvointi ja turvallisuus.

Ideointivaihe polkaisee käyntiin osallistuvan budjetoinnin, jossa asukkaat päättävät, mihin tietty rahasumma kaupungin budjetista käytetään. Ensiksi ideoidaan, minkä jälkeen äänestämällä valitaan toteutettavat ideat. Kyseessä on uusi tapa osallistua alueen kehittämiseen ja vaikuttaa kaupungin rahojen käyttöön.

Mitä saa 50 000 eurolla?

Rahaa voitaisiin käyttää muun muassa uusiin penkkeihin tai liikuntavälineisiin. Esimerkiksi penkki puistoon, roska-astia koulun pihalle tai kesäkukkalaatikko aukiolle maksaa 500–1000 euroa. Yhden ulkoliikuntavälineen hankkiminen ja asentaminen kustantaisi puolestaan noin 7000 euroa. Kokonaan uusien leikki- tai koirapuistojen rakentamiseen varatut summat eivät sen sijaan riitä.

Miten idean voi jättää?

Kuka tahansa saa jättää idean, yksin tai yhdessä. Ideoita voi jättää verkossa osoitteessa osallistu.vantaa.fi tai ideointipisteillä Hakunilassa ja Martinlaaksossa. Ideointipisteitä löytyy Martinlaaksossa kirjastosta, uimahallista, Martinlaakson päiväkodista, ostarilta ja K-supermarket Martsarista. Hakunilassa ideoimaan pääsee puolestaan nuorisotalolla, terveysasemalla, kirjastossa, kirkolla, MLL:n lasten ja perheiden yhteisötalolla, Håkansbölen kartanolla sekä kansainvälisen yhdistyksen neuvontapisteellä. Lisäksi järjestetään pop up -ideointipisteitä, joilla on mahdollista keskustella ideoista kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

”Kannustamme kaikkia mukaan, sillä asukkaat ovat oman kaupunginosansa parhaita asiantuntijoita. Nyt voi keksiä omille arkireiteille viihtyisyyttä lisääviä asioita, jotka piristävät alueen ilmettä ja tunnelmaa. Nämä ideat eivät tule kaupungin viranhaltijoilta vaan asukkaat pääsevät itse ehdottamaan mitä tehdään ja missä”, kertoo osallisuuskoordinaattori Laura Lettenmeier.

Mitä tapahtuu ideoinnin jälkeen?

Ideointivaiheen jälkeen kaupungin asiantuntijat tutustuvat ideoihin ja työstävät niistä yhdessä asukkaiden kanssa äänestykseen eteneviä ehdotuksia. Loka-marraskuussa 20.10. −16.11. kaikki 12 vuotta täyttäneet Hakunilan ja Martinlaakson kaupunginosien asukkaat pääsevät äänestämään, mitkä ehdotukset varatuilla rahasummilla toteutetaan. Äänestyksen voittaneet ehdotukset toteutetaan vuonna 2021. Osallistuva budjetointi on osa myönteisen erityiskohtelun ohjelmaa.

Lue lisää ja kerro ideasi: osallistu.vantaa.fi.

Julkaistu: 18.8.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter