Suunnittelukumppanit valittu kahdelle Vantaan ratikan katuosuudelle

Vantaan ratikan jatkosuunnittelu on pyörähtänyt täyteen vauhtiinsa, ja työtä tehdään kolmella rinnakkaisella tasolla. Ratikkakaupungin kehitystä ohjaavan kaavarungon sekä riittävän katutilan mahdollistavien asemakaavojen lisäksi ratikan infrastruktuurille ja katuympäristölle laaditaan yksityiskohtaiset katu- ja puistosuunnitelmat.

Katu- ja puistosuunnittelun toteuttamisesta on järjestetty kilpailutuksia vuoden 2020 aikana, ja ne ovat nyt ratkenneet kahdella reittiosuudella. Länsimäen ja Tikkurilan välistä itäistä osuutta lähtevät yhdessä suunnittelemaan WSP Finland Oy, AFRY eli ÅF Pöyry Oy sekä Finnmap Infra Oy. Tikkurilan ja Lentoaseman välisen läntisen osuuden suunnittelusta vastaavat Ramboll Finland Oy ja Sweco Finland Oy. Molempien osuuksien suunnittelusopimukset on allekirjoitettu, ja itse työ voi toden teolla alkaa.

Molempien osuuksien suunnittelijoilta löytyy runsaasti kokemusta raideliikenteen suunnittelusta. WSP toimi jo pääkonsulttina Vantaan ratikan yleissuunnitelmassa, ja parhaillaan he suunnittelevat Helsingin Kalasataman raitotietä. Kalasatamassa mukana ovat myös Sweco ja AFRY, jotka ovat lisäksi Tampereen raitiotieallianssin jäseniä. Ramboll ja Sweco taas toimivat Raide-Jokerin ja Kruunusiltojen alliansseissa, ja Finnmap Infra on ollut mukana sekä Kruunusiltojen että Länsimetron suunnittelussa.

Vantaan ratikan katu- ja puistosuunnittelun lähtökohtana on vuonna 2019 valmistunut yleissuunnitelma, jonka ratkaisuja tarkennetaan jatkosuunnittelussa. Reitillä aloitetaan jo maastomittauksia sekä pohjatutkimuksia suunnittelua varten. Pääosa suunniteltavista kaduista on olemassa olevaa katuverkkoa, mutta myös täysin uusia katuja sekä liikennejärjestelyjä suunnitellaan. Puistoista mukana ovat ne osuudet, joihin ratikka tai uudet liikennejärjestelyt vaikuttavat.

Katu- ja puistosuunnitelmien luonnokset sekä ehdotukset valmistuvat vaiheittain vuosien 2021–2022 aikana. Ehdotukset asetetaan julkisesti nähtäville vuosien 2021–2022 aikana, ja nähtävillä olosta sekä oikeudesta muistutuksen tekemiseen ilmoitetaan suunnittelualueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille kirjeitse. Valmiit suunnitelmat viedään hyväksyttäväksi tekniseen lautakuntaan vuoden 2022 aikana.

Lisätietoa ratikan katu- ja puistosuunnittelusta sekä koko jatkosuunnittelusta löytyy hankkeen verkkosivuilta sekä tuoreesta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (pdf).

WSP:n, AFRY:n ja Finnmap Infran tiedote aiheesta (30.11.)

Rambollin ja Swecon tiedote aiheesta (14.12.)

Julkaistu: 21.12.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter