Luhtitien jatkeen ja Kelokuusenmäen uusien katujen rakentaminen alkaa

Alueen muutoksia kuvaava kartta

Myyrmäkeen Raappavuorentien ja Uomatien risteyksen tuntumaan ryhdytään rakentamaan uusia katuja ja uutta jalankulku- ja pyörätietä. Työt alkavat lokakuun aikana. Alueelle tullaan myöhemmin rakentamaan myös uusia asuintaloja ja päiväkoti. Raappavuorenpuiston koira-aitaus, joka sijaitsee tulevan päiväkodin ja Kelokuusenkuja-nimisen kadun paikalla, suljetaan.

Vihdintieltä alkavaa Luhtitietä jatketaan Raappavuorentielle asti. Uusi katuyhteys mahdollistaa uuden HSL:n runkobussilinjan kulkemisen Luhtitietä pitkin ja tuo paremmat joukkoliikennepalvelut myös alueen asukkaille. Uusi runkolinja 300 kulkee Myyrmäen kautta Pähkinärinteeseen ja edelleen Vihdintietä Helsinkiin Elielinaukiolle.

Jotta Luhtitien jatke voidaan rakentaa, paikalla virtaavaa Pellaksenojaa siirretään uuden Luhtitien katuosuuden länsipäässä katuosuuden eteläpuolelle ja kadun itäpäässä sen pohjoispuolelle.

Pellaksenpolkua Luhtitien pohjoispuolella olevalla osuudella levennetään ja kadulle rakennetaan vesihuolto.

Kelokuusenmäen alueelle rakennetaan uusina katuina Luhtitieltä etelään suuntautuva Kelokuusenrinne ja Raappavuorentieltä länteen suuntautuvat Kelokuusenkuja ja Kelokuusenpolku. Uudet Kelokuusenmäen kadut rakennetaan, sillä alueelle tullaan rakentamaan uusia asuintaloja ja uusi Kelokuusen päiväkoti.

Raappavuorentien länsipuolelle rakennetaan uusi jalankulku- ja pyörätie välille Luhtitie-Virtatie. Myöhemmin jalankulku- ja pyörätietä tullaan jatkamaan vielä Loiskekujalle asti.

Katujen rakentaminen alkaa lokakuun aikana. Luhtitie avautuu liikenteelle heinäkuussa 2022, minkä jälkeen tehdään vielä viimeistelyjä. Kelokuusenrinne, Kelokuusenkuja, Kelokuusenpolku, Pellaksenpolku ja jalankulku- ja pyörätie Luhtitien ja Virtatien väliselle Raappavuorentien osuudelle valmistuvat viimeistään kesäkuussa 2023.

Uuden päiväkodin rakentaminen alkaa toukokuussa 2022 ja se valmistuu syksyksi 2023. Asuintalojen rakentamisen tarkka aikataulu ei ole vielä tiedossa. Tulevan päiväkodin ja asuintalojen alta kaadetaan puita tulevan talven aikana.

Kelokuusenkujan rakentamisen vuoksi paikalla nykyään sijaitseva koira-aitaus joudutaan sulkemaan lokakuun aikana. Koira-aitaus tullaan korvaamaan lähivuosina uudella, hieman etelämmäksi rakennettavalla aitauksella. Uuden koira-aitauksen rakentamisen tarkka aikataulu ei ole vielä tiedossa. Ennen uuden koira-aitauksen valmistumista lähimmät koira-aitaukset alueella sijaitsevat noin 800 metrin päässä Vapaalan liikuntapuistossa ja noin kilometrin päässä Vapaalan Sahapuistossa.

Luhtitien jatkeen ja uusien katujen rakentaminen maksaa yhteensä 6,5 miljoonaa euroa.

Julkaistu: 5.10.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter