Kaupunginhallitus käsittelee nipun kaavoja ja lausuntoja

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 28.8. asemakaavamuutosta, joka tuo uusia asuntoja Vaaralaan.

Lähdepuiston pientaloalueen ja Kehä III:n väliselle peltoalueelle esitetään uutta kerros- ja rivitaloasumista. Kortteleille on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 21 750 kerrosalaneliömetriä. Alueen eteläosassa oleva metsä on tarkoitus säilyttää virkistyskäytössä.

Uusia asuntoja suunnitellaan myös Koivukylään. Kaupunginhallitus saa kokouksessa eteensä esityksen asemakaavamuutoksesta, jossa Asolanväylän ja Koivukylän puistotien risteyksen väliselle alueelle suunnitellaan 7–12-kerroksisia asuintaloja, liiketilaa katutasoon sekä pysäköintipaikkoja maan alle. Alue sijaitsee 250 metrin päässä Koivukylän asemalta.

Kaupunginhallituksen käsiteltävänä on lisäksi erilaisia lausuntoja, muun muassa Vantaan lausunto HSL:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2018–2020 sekä lausunto työttömyysturvalain yhteen lukuun esitetyistä muutoksista.

Kokouksen esityslista on nähtävillä kokonaisuudessaan osoitteessa paatokset.vantaa.fi.

Julkaistu: 24.8.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter