Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi kulttuurikeskus Orvokin perusparannuksen

Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi kokouksessaan 5.12. kulttuurikeskus Orvokin perusparannuksen tarveselvityksen.

Tavoitteena on, että korjausten jälkeen tiloissa tulisi toimimaan kuvataidekoulu ja musiikkiopisto. Tilat suunniteltaisiin niin, että ne ovat monipuolisesti käytettävissä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimintaan sekä kuntalaisten käyttöön. Asia etenee teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi.

Lautakunta hyväksyi myös Martinlaakson ja Korson liikuntapuistojen sekä Myyrmäen urheilupuiston huoltorakennusten tarveselvitykset ja hankesuunnitelmat. Selvitykset ja suunnitelmat etenevät teknisen lautakunnan käsittelyyn.

Lisäksi lautakunnan kokouksessa päätettiin hyväksyä muun muassa kulttuuritoiminnan ja liikuntatoiminnan kohdeavustusten tilityksiä sekä myönnettiin liikunnan markkinointitukia ja kohdeavustuksia liikunta- ja nuorisotoimintaan. Lautakunta päätti esityksen mukaisesti hylätä eräitä nuorisotoiminnan kohdeavustushakemuksia harkintaan perustuen. Sorasod ry:n maahanmuuttajille järjestettävään Suomi 100 vuotta -juhlaan myönnettiin kohdeavustus. Kohdeavustusten myöntäminen liikuntatoimintaan vuodelle 2018 (pykälä 16) palautettiin uudelleen valmisteluun. Lautakunta päätti esityksen mukaisesti periä takaisin yhden liikuntajärjestöille tarkoitetun vuodelle 2016 myönnetty toiminta-avustuksen (pykälä 18).

Liikuntapalvelujen vuoden 2018 talousarviossa on varattu 1 174 589 euroa liikuntatoimintaan osoitettaviin avustuksiin. Lautakunta päätti esityksen mukaisesti jakaa avustusmäärärahan eri alakohdille avustuspäätösten valmistelua varten.

Lautakunta valitsi myös jäsenistään edustajat vantaalaisiin kulttuuriyhteisöihin ja taiteen perusopetuksen laitosten hallintoon seuraavasti: Suomen Ilmailumuseosäätiö: Sauli Heinonen; Vantaa-Seura – Vandasällskapet ry: Jyrki Riikonen; Tanssiteatteri/Dansteater Dis Tanzin kannatusyhdistys ry: Salla Lindblad-Palo; BRQ Vantaa ry: Lasse Norres; Vantaan Taiteilijaseura ry: Sirkka-Liisa Kähärä; Taito Uusimaa ry: Loviisa Kaartokallio; Tikkurilan Teatteri ry: Marjukka Kallio-Ouvinen; Vantaan orkesteri ry: Pekka Rautio; Tanssiteatteri Raatikon kannatusyhdistys ry: Sara Anttila; Teatteri Vantaan kannatusyhdistys ry: Jyrki Riikonen; Musiikkiopisto BBG/Bluespaja Oy: Kari Hokkanen; Hakunilan Kulttuuri ry: Kari Hokkanen; Helsingin tanssiopisto: Salla Lindblad-Palo; Itä-Vantaan Musiikkikoulu Oy/Soivat Musikantit ry: Jenni Chen; Keski-Vantaan Musiikkiopisto: Tuija Lindfors; Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry Märt Vesinurm; Taito-Uusimaa ry (Taito-Käsityökoulu Vantaan Helmi): Loviisa Kaartokallio; Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu: Marjukka Kallio-Ouvinen; Vantaan Sanataidekoulu: Jenni Chen ja Vantaan Tanssiopisto: Funda Demiri

Lautakunnan esityslista/pöytäkirja liitteineen löytyy kokonaisuudessaan paatokset.vantaa.fi-sivulta.

Julkaistu: 5.12.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter