Nuorten monitoimitalon nimikilpailu ratkesi

Vantaan nuorisopalvelut järjesti viime syksynä avoimen kilpailun Tikkurilan nuorten monitoimitalon nimestä.

Kilpailuun tuli kaiken kaikkiaan 63 ehdotusta, joiden joukosta raati valitsi voittajaksi ehdotuksen ”Liito”. Liito-nimiehdotuksen lähetti Koivukylästä kotoisin oleva Leevi Sohlman, 16.

- Voitto oli yllätys, mutta hieno sellainen. Ostin 150€ palkintorahalla uuden puhelimen. Nimiehdotus peilaa sitä, että nuorilla pitää olla vapautta, Sohlman sanoo.

Voittajanimen valitsi raati, jonka puheenjohtajana toimi Vantaan nuorisopalveluiden johtaja Riikka Åstrand. Åstrand toteaa, että nimeä valittaessa huolehdittiin, että se vastaa moniin vaatimuksiin:

- Liito kuvastaa lennokkuutta, intoa, positiivista tulevaisuutta – sellaista eteenpäin menevää asennetta, mihin me nuorisotyössä pyrimme nuoria tukemaan. Oli hienoa saada näin innostava ehdotus nuorelta, ja vielä nimi, joka ei ole muuten laajasti käytössä.

Nuorten monitoimitaloksi remontoituihin tiloihin Lummetie 2:een muuttavat Tikkurilan nuorisotila ja nuorten työpajat Neilikkatieltä ja eri toimijoiden yhdessä organisoima matalan kynnyksen neuvontapalvelu Ohjaamo Tikkurilan Vernissakadulta. Toiminta aloitetaan Liidon tiloissa maanantaina 29.1.2018. Myöhemmin kevättalvella samaan kiinteistöön muuttaa myös työllisyyspalveluiden työvalmennustalo ja nuorten työllistymisen palveluita. Koko talon avajaisia vietetään maaliskuussa.

Nuorten ja nuorten aikuisten monitoimitalo Liito kokoaa saman katon alle kaupungin palveluita nuorten hyvinvoinnin, osallistumisen ja työllistymisen edistämiseksi. Monitoimitalo Liito on helposti saavutettavissa joka puolelta Vantaata. Liito on nuorille ilmainen ja päihteetön kohtaamispaikka, matalan kynnyksen ”olohuone” Tikkurilan ytimessä.

Kaupunki kertoi uudesta monitoimitilasta tiedotteella 30.8.

Julkaistu: 14.12.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter