Kaupunkisuunnittelulautakunnassa Tikkurilan kirkon kaava ja Vaisalan kiinteistön laajennus

Kaupunkisuunnittelulautakunta saa vuoden viimeisessä kokouksessaan 18.12. käsiteltäväkseen muun muassa Tikkurilan kirkon asemakaavamuutoksen (asia 13). Muutos mahdollistaa Tikkurilan kirkon ja seurakuntien virastorakennuksen purun ja korttelin rakentamisen tehokkaaksi keskustakortteliksi. Kortteliin sijoittuu uuden kirkon ja seurakunnan tilojen lisäksi liike- ja toimistotilaa sekä asuntoja. Kaavaa esitetään asetettavaksi nähtäville.

Kortteliin järjestettiin vuonna 2015 suunnittelu- ja yhteistyökilpailu, jonka voitti työryhmä NREP eli Nordic Estate Partners, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy ja Arkkitehtitoimisto K2S. Arkkitehtitoimisto K2S:n tekemien suunnitelmien pohjalta lähdettiin tekemään asemakaavaa. Kaavatyö oli nähtävillä ensin kaavaluonnoksena 5.4.- 4.5.2017 ja lausunnoilla, jolloin saatiin selville kaikkien viranomaisten kanta suojellun kirkkorakennuksen purkamiseen. Uudenmaan ELY-keskus ja Vantaan kaupunginmuseo pitivät rakennuksen purkua valitettavana, mutta katsoivat, että edellytykset suojelusta luopumiselle ovat riittävät. Kirkon lisäksi myös seurakunnan toimistorakennus ja Bethanian toimistotalo korvataan uudella rakentamisella.

Kaupunkisuunnittelun kanta on, että paras tapa turvata alkuperäinen idea kaupungintalon, torin ja kirkon muodostamasta kokonaisuudesta, on rakentaa uusi kirkko kävelykadun ja torin reunaan. Kirkon ja Bethanian asuinrakennuksen suunnitelma on Arkkitehtitoimisto Oopeaan käsialaa. Seurakuntayhtymä valitsi sen ja Lujatalo Oy:n kumppanikseen syksyllä 2017 pidetyssä allianssikilpailutuksessa.

Vaisala Oyj:n kiinteistö laajenee Vantaanlaaksossa

Vaisala Oyj:n kiinteistöä laajennetaan sen eteläpuoleisen virkistysalueen osalle (asia 14). Ulkoilureittiä siirretään etelämmäksi. Kiinteistön rakennusoikeuden määrää lisätään 15 000 km2. Lounaniityn lähivirkistysalueesta muutetaan noin 1 hehtaarin suuruinen osa toimitilarakennusten korttelialueeksi. Laajennusalue tarvitaan kiinteistön pysäköintialueeksi. Uuden pysäköintialueen eteläreunaa vasten toteutetaan melueste. Asemakaavaa esitetään nähtäville.

Lisäksi käsittelyssä seuraavat asemakaavamuutokset:

• Raudikkokuja, Hakunila (asia 15)
• Kulleropuisto, Hiekkaharju (asia 16)
• Mistelinsiemen, Ruskeasanta (asia 17)
• Kukkakedon päiväkoti, Tikkurila (asia 18)
• Vapaalantie 10, Vapaala (asia 19)
• Raspitie ja Vuolutie, Vapaala (asia 20)
• Paasitie 7b, Kivistö (asia 21)

Tikkurilan ajankohtaisista kaavoista, kuten Tikkurilan kirkon kortteli, Kukkakedon päiväkoti sekä Veturipolku järjestetään asukastilaisuus Tikkurilan kirjastolla keskiviikkona 17.1.2018 klo 18.00-19.30.

Kaupunkisuunnittelulautakunnalle esitetään myös asuinkerrostalotontin varaamista Kivistöstä tonttikilpailun voittaneelle Rakennuskartio Oy:lle (asia 27), tontin myymistä Koivuhaasta Bonava Suomi Oy:lle (asia 28) sekä tontin myymistä Vapaalasta Wahlmark KM Oy:lle (asia 29). Vapaalasta myytävät tontti on yksi keväällä 2017 järjestetyn yhtiömuotoisten pientalotonttikilpailun tonteista. Kilpailun tavoitteena oli kohtuuhintaisuus: Wahlmark KM Oy on sitoutunut toteuttamaan kohteen siten, että myytävien asuntojen keskimääräinen velaton myyntihinta on enintään 4 200 (€/h-m2). Kilpailussa oli kaiken kaikkiaan jaossa 21 tonttia.

Kaivokselasta ostetaan 7404 m2 suuruinen rakentamaton tontti toimistorakennusten korttelialueelta, joka on yleiskaavassa osoitettu lähivirkistysalueeksi ja työpaikka-alueeksi (asia 30). Tontin pohjoisosaan on osoitettu ohjeellinen ulkoilureittivaraus. Kaivokselan osayleiskaavaluonnoksen mukaan nykyisen yleiskaavan mukaisia työpaikka-alueita Hämeenlinnanväylän itäpuolella esitetään muutettavaksi asuinkäyttöön. Tontti ei näin ollen tule todennäköisesti rakentumaan toimistorakennusten korttelialueeksi. Viinikkalasta ostetaan takaisin teollisuustontti (asia 31).

Esityslista kokonaisuudessaan osoitteessa http://paatokset.vantaa.fi on luettavissa arviolta lauantaista 16.12. lähtien. Verkkosivujen päätösarkistossa on huoltotöistä johtuva käyttökatko 14.-15.12.

Julkaistu: 15.12.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter