Ihmisiä Tikkurilan torilla

Yleisjaosto uudisti avustusten myöntämisperiaatteita

Kaupunginhallituksen yleisjaosto päätti maanantain kokouksessaan uudistaa myöntämiensä avustusten myöntämisperiaatteita. Avustusten myöntämistä järjestöille on haluttu selkeyttää, koska nykykäytäntö on osin monimutkainen. Lisäksi, vaikka avustuslajeja on useita, kaikkia nykyisiä toiminnan muotoja ei nykyisissä avustusperusteissa tunnisteta. Avustusuudistusta on suunniteltu yhdessä avustusten hakijoiden kanssa.

Aiemmin aluetoimikuntien aluerahan nimellä myönnettyä avustusta voi helmikuun alusta lähtien hakea joko kohdeavustuksena paikalliseen kansalaistoimintaan tai toiminta-avustuksena paikalliseen kansalaistoimintaan. Jälkimmäinen on uusi avustuslaji, joka on suunniteltu juuri vantaalaisten toimijoiden tarpeisiin. Samalla kohdeavustuslomakkeella voi jatkossa hakea avustusta useaan eri tapahtumaan samanaikaisesti. Samalla lomakkeella haetut kohdeavustukset myös tilitetään samalla kertaa. Paikallisen kansalaistoiminnan toiminta-avustus tilitetään kuten muutkin toiminta-avustukset eli järjestön tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen seuraavan vuoden keväällä. Yleisjaosto myöntää lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminta-avustuksia, asia 3.

Yleisjaoston myöntämien avustusten sekä liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoavustusten uudistuksesta järjestetään infotilaisuus avustusten hakijoille ja tapahtumajärjestäjille kaupungintalolla 31.1. klo 17-19.30.

Muita yleisjaoston päätöksiä

  • Hyväksyttiin useiden yhdistysten aluerahatilitykset ja päätettiin periä takaisin neljän yhdistyksen ennakkoon maksetut aluerahatilitykset tai niiden osat, asia 4.
  • Itä-Hakkilan ja Kolohongan pioneerit ry:lle myönnettiin 1 050 euroa lasten juhlien järjestämiseen, sekä Håkansbölen kartanon kummit ry:lle 450 euroa Håkansbölen tonttuaitan valaistukseen, asia 5
  • Toimiva Koivukylä-Toimari ry:lle myönnettiin 2 750 euroa kansainvälisen naistenpäivän ohjelmallisen aamiaistilaisuuden järjestämiseen sekä 9 240 euroa Koivukylän Lähisanomat -lehden jakeluun, taittoon ja toimituskuluihin, asia 6
  • Vantaan Monimaa ry:lle myönnettiin 700 euroa monikulttuurisen ystävyyspäiväjuhlan järjestämiseen, asia 7
  • Nicehearts ry:lle, MYYRMÄKI-liikkeelle ja Vantaan 4H-yhdistys ry:lle myönnettiin ennakkoavustuksena merkittävää yhteiskunnallista työtä tekevän toimijan tukea, asiat 8-10
  • Merkittiin tiedoksi aluetoimikuntien ja Svenska kommitténin toimintakertomukset vuodelta 2017, asia 11
  • Kiinteistö Oy Kehäsuoralle annettiin ennakkosuostumus rakennuttaa Ojankoon enintään 200 linja-autolle mitoitettu varikko, asia 12
  • Ruukkukujan Autopaikat Oy:n yhtiökokoukseen 24.1.2018 annettiin menettelyohjeeksi, että yhtiökokoukselle tehdyt esitykset voidaan hyväksyä, asia 16
  • Merkittiin tiedoksi Ruukkukujan Autopaikat Oy:n, Kiinteistö Oy Tikkurilan keskustapysäköinnin, Ratakujan Pysäköinti Oy:n, Kiinteistö Oy Kehäsuoran sekä Kiinteistö Oy Lehdokkitien virastotalon navigointiaineistot, asiat 18-22.

Kokouksen asialista ja pöytäkirja.

Julkaistu: 15.1.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter