Kaupunkisuunnittelulautakunnassa Vantaanlaaksoon tulevan Lidlin asemakaavamuutos

Lautakunta käsittelee kaavamuutosta kokouksessaan tulevana maanantaina 19.3. Kaupunki haki viime keväänä päivittäistavarakaupan toimijoita Länsi-Vantaan Vantaanlaaksoon ja Vapaalaan. Kilpailussa parhaaksi vaihtoehdoksi Vantaanlaaksoon osoittautui Lidl. Kauppa on suunnitteilla Vantaanlaaksontie 34:ään, Hämeenlinnanväylän ja Martinlaaksontien liittymän itäreunaan, Koukkuniitty -nimiseen puistoon. Suunnittelualue on Vantaan kaupungin omistuksessa.

Asukasmielipiteissä on tullut esiin huoli alueen kasvavista liikennemääristä. Kauppaa varten rakennetaan tonttiliittymä tarvittavin kaista- ja suojatiejärjestelyin Vantaanlaaksontieltä ja alueesta on laadittu liikenneselvitys. Kaupan liikenne on mahdollista järjestää siten, ettei se oleellisesti heikennä alueen liikenneturvallisuutta.

Lautakunnalle esitetään, että kaavamuutos asetettaisiin nähtäville (asia 10).

Nähtäville esitetään myös asemakaavanmuutosta Hämevaaran Vipupuistossa, jossa Viputien varrelle kaavoitetaan viisi omakotitonttitonttia puretun seurakuntatalon tontille ja sen pohjoispuolelle. Suurin osa Vipupuistosta säilyy yhä puistona (asia 14).

Hyväksyttäväksi esitetään seuraavia kaavamuutoksia:

• Koivukylä / Asolanväylä 48-50: Asemakaavamuutos mahdollistaa kerrostalojen rakentamisen. Aiemmin alue on ollut liikerakennus- ja pysäköintialuetta. (asia 8)
• Vantaanlaakso / Vaisala: Vaisala Oyj:n kiinteistö laajenee. Ulkoilureitti siirtyy etelämmäksi. Kiinteistön rakennusoikeuden määrää lisätään 15 000 km2. (asia 9)
• Kivistö / Paasitie 7b: Asemakaavamuutoksella nostetaan pientalotontin tehokkuutta. Purettavan talon tilalle sopii esimerkiksi kaksi kaksikerroksista erillistaloa. (asia 11)
• Vapaala / Vapaalantie 10: Vapaalantie 10c:n kohdalle kaavoitetaan kuusi omakotitonttia puiston ja tarpeettoman leveän katualueen paikalle. (asia 12)
• Vapaala / Raspitie ja Vuolutie: Alueelle kaavoitetaan seitsemän omakotitonttia. (asia 13)

Esityslistalla lisäksi mm.:

• Esitys Vantaan kaupungin lausunnoksi Uusimaa 2050 -maakuntakaavan valmisteluaineistosta (asia 15).
• Selvitys Veromiehen Aviapolis Urban Blocks (AUB) -kilpailualueen suunnittelutilanteesta (asia 17) sekä selvitys Veromiehen palvelu-, viher-, ja liikenneverkoista (asia 16).
• Toimitilatontin myynti Veromiehessä. Uuteen toimitilaan on tulossa mm. Robert Bosch Oy:n uusi pääkonttori (asia 20).

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 15.3.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter