Kuva aiemmasta rekrytapahtumasta Vernissasta

Nuorten Mahdollisuuksien torilla 20.4. tarjolla töitä ja opiskelupaikkoja

18-29-vuotiaille nuorille suunnattu Nuorten Mahdollisuuksien tori valtaa kulttuurikeskus Vernissan perjantaina 20.4. klo 12-15. Tilaisuudessa monien eri alojen työnantajat etsivät töilleen nuoria, innokkaita tekijöitä. Paikalla on myös oppilaitoksia kertomassa tarjonnastaan.

Nuorten Mahdollisuuksien torilla ovat paikalla rekrytoimassa muun muassa Carrot, Helsingin Taksipalvelu, Medicum Services, Polar Pro, Posti, Promotion Point, Rela-hierojat, Taksi HKI Solutions, Treamer ja Varamiespalvelu. Tarjolla on työpaikkoja esimerkiksi autonkuljettajana, henkilökohtaisena avustajana, hierojana, hierontayrittäjänä, keikkalaisena, kiinteistöhuollossa, kokoonpanijana, lajittelijana, logistiikka-alalla, muuttomiehenä, myyjänä, postinjakajana, promotyöntekijänä, rakennustyöntekijänä, sanomalehdenjakajana, ständimyyjänä, taksinkuljettajana, teollisuuden tehtävissä, toimistotöissä ja varastotyöntekijänä. Haussa on myös kesätyöntekijöitä.

Opiskelumahdollisuuksia tarjoamassa ovat Amiedu, Edupoli ja Varia. Allianssi esittelee nuorisovaihtoaan, jonka kautta voi lähteä ulkomaille työharjoitteluun tai vapaaehtoistyöhön. Myös Ohjaamon asiantuntijat ovat paikalla kertomassa palveluistaan.

Torilla voi kierrellä itsekseen tai osallistua opastettuun kävelykierrokseen. Kävelykierrokset alkavat Ohjaamon ständiltä klo 13 ja klo 14.

Seuraava Nuorten mahdollisuuksien tori järjestetään Vernissassa to 31.5. klo 14-17. Tapahtuman järjestävät Ohjaamo Vantaa, Vantaan kaupungin työllisyyspalvelut ja Uudenmaan TE-toimisto.

Nuorten Mahdollisuuksien tori
Pe 20.4. klo 12–15
Kulttuurikeskus Vernissa, Tikkurilantie 36

Tapahtuma Facebookissa
Ohjaamo Vantaa
Kesätyöseteli nuorten työllistämisen tueksi

Julkaistu: 12.4.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter