Valmennustalo Luxi avasi ovensa

Tikkurilan Lummetalossa on viime viikkoina tapahtunut paljon, viimeisimpänä siellä on aloittanut toimintansa kaupungin uusi valmennustalo Luxi. Luxin palveluesimies Riia Raadla on tyytyväinen uusiin tiloihin ja etenkin valmennustalon keskeiseen sijaintiin.

- Lummetielle on helppo tulla julkisilla kulkuneuvoilla. Lisäksi meitä on nyt moni toimija saman katon alla, mikä mahdollistaa aiempaa laajemman yhteistyön. Myös asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä ja kiitelleet uusia valoisia tiloja.

Valmennustalon lisäksi Lummetalossa toimii nuorten neuvontapiste Ohjaamo sekä nuorisotalo Liito, jonka toiminta käynnistyy kesän aikana. Lummetalon virallisia avajaisia vietetään vasta alkusyksystä, mutta Luxin toiminta on käynnissä koko kesän ajan.

Vantaalla toimii kolme valmennustaloa, joista jokaisessa on tarjolla sekä kuntouttavaa työtoimintaa että työkokeilua. Aiemmin Korsossa toiminut valmennustalo Valo sulkee lopullisesti ovensa kesän lopulla, jolloin sen viimeiset pajat muuttavat Koivukylään valmennustalo Reeliin.

- Kesän aikana Korsossa toimii edelleen mm. polkupyöräpaja, jossa kunnostettuja pyöriä myydään eteenpäin, Raadla vinkkaa.

Valmennustalo Luxissa asiakkaat voivat työskennellä keittiössä, puhtauspalveluissa sekä tuotepalveluissa. Lisäksi Luxissa toimii tietotekniikkapaja Opastin. Luxin toimintaa kehitetään koko ajan ja syksyn aikana Lummetie 2:seen aukeaa pieni myymälä, josta voi ostaa valmennustaloissa tuotettuja käsitöitä. Raadla uskoo uuden valmennustalon tarjoavan myös kuntouttavassa työtoiminnassa oleville aiempaa monipuolisempaa palvelua.

- Luxin tilat mahdollistavat esimerkiksi CV-pajoja, velkaneuvontaa ja oman terveyden edistämiseen liittyviä workshopeja. Aiemmin toimintamme keskittyi enemmän kuntouttavaan työskentelyyn, täällä voimme tarjota kokonaisvaltaisempaa apua asiakkaillemme. Nyt meillä on tilat ja mahdollisuudet mihin vain!

Valmennustalo Luxi toimii osoitteessa Lummetie 2.

Julkaistu: 30.5.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter