Ympäristölautakunnan käsittelyssä lupa meluvallille Päiväkummussa

Ympäristölautakunta kokoontuu syksyn ensimmäiseen kokoukseen keskiviikkona 22.8. Käsittelyssä tuolloin on muun muassa Päiväkumpuun sijoittuvan meluvallin ympäristölupa. Lupaa hakee Vantaan kaupungin kuntatekniikan keskus. Meluvalli rakennetaan Lahdenväylän länsipuolelle Myyraksensuonpuistoon osoitteeseen Ritvantie 1 ja se hillitsee Lahdenväylän liikenteen melua asuinalueelle päin. Alueen melunsuojauksen tarve on esitetty myös Liikenneviraston toimintasuunnitelmassa 2013-2018.

Hankealue on tällä hetkellä pensaikkoista metsikköä pientalovaltaisen alueen reunalla. Alueelle aiemmin rakennetut kaksi melutorjuntaan tarkoitettua maavallia on maisemoitu metsittämällä. Myös nyt rakennettava maavalli tehdään sitä varten laaditun puistosuunnitelman mukaisesti.

Lautakunnalle esitetään, että lupa myönnettäisiin. Luvan ehtona on muun muassa, että vallin rakentamisesta ei saa aiheutua pölyhaittoja. Rakentamisessa saa hakemuksen mukaisesti hyödyntää muun muassa pääkaupunkiseudun rakentamiskohteista peräisin olevaa betonia ja tiiltä murskeena sekä muuta pilaantumatonta ylijäämämaata.

Lisäksi esityslistalla mm.:

• Kaupunkitasoinen palveluverkkosuunnitelma 2018-2027, Ympäristölautakunnan lausunto (asia 6)
• Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle / Finavia Oyj, Helsinki-Vantaan lentoaseman propyleeniglykolin talteenoton tehostamisesta (asia 7)
• Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös ympäristölupahakemuksesta, Rudus Oy:n Länsisalmen betoni-, tiili- ja asfalttijätteen sekä kiviaineksen murskauslaitos (asia 8)
• Ympäristöluvan muutoshakemus / Okmetic Oy, Piitie 2, Vantaa (asia 10).

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 21.8.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter