Vantaan valtuusto käsittelee osavuosikatsausta

Vantaan kaupunginvaltuusto käsittelee 8. lokakuuta vuoden 2018 toista osavuosikatsausta (asia 5). Katsaukseen on kerätty tammi–elokuun tietoa muun muassa taloudesta, väestöstä ja työllisyystilanteesta.

Kaupungin väkiluku on kasvanut tammi–heinäkuussa noin 2 650 hengellä, mikä on noin 250 enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2017. Asukasluku on nyt noin 225 700. Työttömänä oli heinäkuun lopussa noin 12 000 vantaalaista, mikä on lähes 1 500 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 10,2 prosenttia.

Kaupunki sai elokuun loppuun mennessä verotilityksiä yhteensä 679 miljoonaa euroa. Tästä summasta kunnallisveroja on 621,8 miljoonaa, yhteisöveroja 54,6 miljoonaa ja kiinteistöveroja 2,8 miljoonaa. Verotulojen arvioidaan alittavan talousarvion noin 4 miljoonalla eurolla. Vantaa on onnistunut lyhentämään lainojaan parina edellisenä vuonna. Hyvä kassatilanne mahdollistaa lainakannan supistamisen myös kuluvana vuonna.

Osavuosikatsaus ja kokouksen esityslista löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta paatokset.vantaa.fi. Katso suora kokouslähetys maanantaina kello 18 alkaen osoitteessa vantaakanava.fi.

Seuraa infoja Vantaa-kanavalla

Maanantaina 8. lokakuuta julkistetaan esitys vuoden 2019 talousarvioksi ja vuosien 2019–2022 taloussuunnitelmaksi. Aiheesta järjestetään kaksi infotilaisuutta, jotka lähetetään suorana Vantaa-kanavalla.

Maanantaina 8. lokakuuta kello 15 alkavassa tilaisuudessa kaupunginjohtaja ja talousjohtaja esittelevät kaupunkitasoisen esityksen talousarvioksi 2019 ja taloussuunnitelmaksi 2019–2022. Torstaina 11. lokakuuta apulaiskaupunginjohtajat esittelevät talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen toimialakohtaisesti, ja valtuutetuilla on mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä. Myös torstain info alkaa kello 15.

Julkaistu: 3.10.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter