Valtuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion

Vantaan talousarvio 2019

Vantaan taloussuunnitelman keskeisenä lähtökohtana on Vantaan kaupungin valtuustokauden strategia, joka määrittelee kaupungin talouden keskeiset linjaukset. Näitä ovat muun muassa veroprosenttien pitäminen nykytasolla, investointikatto, hallittu toimintamenojen kasvu ja riittävien maanmyyntitulojen varmistaminen. Näiden avulla turvataan talouden tasapaino ja pidetään lainakanta alle miljardin euron tasolla.

Taloussuunnitelma perustuu voimassa oleviin tulovero- ja kiinteistöveroprosentteihin sekä Vantaan väestöennusteen mukaiseen palvelutarpeen kasvuun. Kunnallisveroja kertyy arviolta 885 miljoonaa euroa vuonna 2019, eli 6,4 prosenttia enemmän kuin kuluvana vuonna. Yhden kunnallisveroprosenttiyksikön tuotto on noin 46,6 miljoonaa euroa. Kiinteistöverojen tuloarvio on 80,0 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia kertyy 173 miljoonaa euroa.

Menoja nostavat: vuoden 2019 palkankorotukset, ulkoisten ja sisäisten vuokrien nousu, Apotin käyttöönotto, varhaiskasvatuksen laajennus, HUS:n kuntaosuuden nousu sekä kilpailukykysopimuksen lomarahaleikkaukseen liittyvä laskennallinen erä.

Kaupunginvaltuusto teki yksimielisesti tekstimuutoksen budjettiin: Tikkurilaan perustetaan diabeteshoidon osaamiskeskus. 1. ja 2 tyypin diabeteksen hoitoa annetaan jatkossakin myös kaikilla terveysasemilla.

-Nuorisotyöttömyyden puolittaminen on tärkeä tavoite, joka ei ole vielä toteutunut totesi nuorisovaltuuston edustaja Noa Lindqvist. Siksi asiaan tulee panostaa vielä enemmän. Nuorisovaltuusto oli kiinnittänyt huomiota myös maksuttomaan ehkäisyyn alle 25-vuotaille, arvosanojen korottamismahdollisuuteen lukiota varten, syrjäytymisen ehkäisyyn sekä koulu- ja päiväkoti-investointeihin.

Valtuusto vahvisti Vantaan tuloveroprosentiksi 19,00 ja kiinteistöveroprosenteiksi: yleinen kiinteistövero 1,00, vakituinen asuinrakennus 0,41, muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,00, voimalaitos 2,85 ja rakentamaton rakennuspaikka 4,00.

Vantaa ostaa valtiolta 13 hehtaaria

Kaupunginvaltuusto päätti ostaa Suomen valtiolta noin 13 hehtaaria maata Hakkilan alueelta. Kauppahinta on 9,95 miljoonaa euroa. Kaupungin tavoitteena on kehittää aluetta asuntotuotannon tarpeisiin laadittavana olevan yleiskaavan luonnoksen mukaisesti. Senaatti-kiinteistöjen hallitsemat alueet ovat osin vuokrattuja pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla.

Valtuusto hyväksyi seuraavat asemakaavat

Myyrmäen Virtakujalla autopaikkojen korttelialue muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi, jolle rakennetaan kahdeksankerroksinen kerrostalo.

Havukosken Piippilakki on tiiviin ja matalan rakentamisen asuinalue. Uusia asuinrakennuksia rakennetaan Koivukylänväylän pohjoispuolelle kaupungin omistamalle peltoalueelle. Maisemallisten arvojen takia suojaviheralue on säilytettävä avoimena muistumana maatilan pihapiiriä ympäröivästä peltoalueesta.

Myyrmäki, Myyrmäentie 2 kaavamuutoksella mahdollistetaan Myyrinhalmeen toimistorakennuksen ja pysäköintitalon purku ja korttelin rakentaminen tehokkaaksi keskustakortteliksi. Kortteliin sijoittuu asuntoja, liike- ja palvelutiloja sekä pysäköintilaitos.

Julkaistu: 12.11.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter