Vantaalle osaamiskeskus maahanmuuttajien työllisyyden parantamiseksi

Vantaalaisten maahanmuuttajien palvelut paranevat, sillä kaupunki valmistelee maahanmuuttajien osaamiskeskuksen avaamista vuonna 2019.

Palvelujen avulla työtä vailla oleva henkilö voi lisätä kieli- ja ammattiosaamistaan sekä kehittää työelämävalmiuksiaan. Lisäksi yritykset saavat tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa.

− Osaamiskeskus on kaivattu lisä Vantaan maahanmuuttajien palveluihin, sillä vieraskielisten osuus Vantaan väestöstä on nyt 18 prosenttia. Yli puolella heistä ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa ja Vantaan työttömistä työnhakijoista vieraskielisiä on kolmannes, työllisyyspalveluiden johtaja Timo Saari kertoo.

Uutta Vantaan mallissa on matala kynnys ohjautua palveluihin myös ilman TE-toimiston lähetettä. Osaamiskeskus toteutetaan verkostomaisesti ja moniammatillisesti. Toiminnasta vastaavat kaupungin työllisyyspalvelut sekä nuoriso- ja aikuiskoulutus. Lisäksi mukana on oppilaitoksia, alueen työnantajia, järjestöjä, TE-toimisto sekä erilaisia hankkeita.

Osaamiskeskuksessa asiakas ohjataan koulutukseen, työhön tai muihin soveltuviin palveluihin. Työllistymistä edistetään muun muassa uravalmennuksella sekä työelämä- ja työnhakutaitoja kehittämällä. Koulutukseen liittyviä palveluita tuottavat Vantaalla aikuisopisto ja ammattiopisto Varia.

− Lisäosaamista tarvitseva asiakas voi löytää itselleen sopivan ammatillisen koulutuksen ja saada opiskelussa tehostettua tukea kielen oppimiseen, opiskelutaitoihin ja työelämävalmiuksiin opettajalta, omakieliseltä tukihenkilöltä ja erityisopettajalta. Työvalmentaja voi tukea työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja työelämään siirtymistä, nuoriso- ja aikuiskoulutuksen johtaja Marja Viljamaa kuvailee.

Osaamiskeskuksen perustaminen mahdollistui, kun työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö myönsivät rahoitusta Vantaalle yhteensä 970 000 euroa. Lue myös TEM:n ja OKM:n tiedote aiheesta.

Maahanmuuttajien osaamiskeskuksen muut yksityiskohdat, kuten tarkempi palvelukonsepti, osaamiskeskuksen sijainti ja toiminnan käynnistymisen ajankohta selviävät alkuvuodesta.

Julkaistu: 21.12.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter