Päätöstiedote:

Vanhusten tehostettu palveluasuminen esillä sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous järjestettiin maanantaina 25.2.2019. Lautakunnassa oli esillä ajankohtaiskatsaus vanhusten tehostetun palveluasumisen tilasta ja erityisasumisen valvontaraportti vuodelta 2018.

Vantaan kaupunki järjestää vanhusten tehostettua palveluasumista kaikkiaan 1141 asiakkaalle. Kaupunki ostaa tehostettua palveluasumista 822 kuntalaiselle ja tuottaa palvelun itse 319 kuntalaiselle. Vantaan kaupungille vanhusten tehostettua palveluasumista tuottaa 23 eri palveluntuottajaa.

Vantaa on ainoa Uudenmaan kunta, joka valvoo sekä omaa että ostopalvelua samoin kriteerein. Vanhusten tehostetun palveluasumisen laatua valvotaan sekä omissa että ostopalveluyksiköissä tarkastus- ja valvontakäynneillä. Laatua valvotaan myös asiakas-, omais- ja työntekijähaastatteluilla. Lisäksi käsitellään asiakaspalautteita, muistutuksia ja kanteluita.

Vantaalla sosiaali- ja terveyslautakunta on päätöksellään delegoinut valvontavastuun erityisasumisen palvelupäällikölle. Kunnan tehtävänä on valvoa, että asiakas saa hoito- ja palvelusuunnitelman ja tehtyjen palvelupäätösten mukaiset palvelut. Kunnalla on ensisijainen vastuu toiminnan lainmukaisuuden ja asianmukaisuuden seurannasta ja valvonnasta. Mahdollisiin epäkohtiin on puututtava viiveettä.

Valvontaraportti 2018

Valvontasuunnitelman toteutumisesta tuotetaan vuosittain valvontaraportti sosiaali- ja terveyslautakunnalle helmikuun loppuun mennessä. Vuoden 2018 valvontaraportti esiteltiin lautakunnalle ajankohtaiskatsauksen yhteydessä.

Ikääntyneiden tehostetun asumispalvelun ohjaus- ja valvontakäynneillä havaittiin niin epäkohtia kuin onnistumisiakin. Yksikään epäkohta ei ollut niin vakava, että sanktioihin olisi jouduttu turvautumaan. Mainitut epäkohdat on selvitetty ja korjattu eikä vuoden lopussa ollut yhtään hoivakotia, johon kohdistuisi minkäänlaisia sanktioita tai rajoituksia.

Epäkohdat ikääntyneiden tehostetun asumispalvelun ohjaus- ja valvontakäynneillä liittyivät pääosin kirjaamiseen ja lääkkeiden säilytykseen. Kirjaamisen sisältö on paikoin vielä tehtäväkeskeistä, kun sen tulisi olla asukas- ja voimavarakeskeistä eli kertoa esimerkiksi, mitä asukas on tehnyt, miten hän on sen tehnyt ja millä mielellä hän on sen tehnyt. Verrattuna edellisiin vuosiin voidaan kuitenkin todeta kirjaamisen kehittyneen monipuolisemmaksi ja kuvailevammaksi. Kehittäminen on pitkä ja jatkuva prosessi ja monessa yksikössä käynnissä koko ajan.

Lääkehoidon osalta hoivakodeissa havaittiin epäkohtia, jotka liittyivät lääkkeiden säilytykseen. Näistä epäkohdista ei kuitenkaan ole ollut vaaraa asukkaille eikä lääkkeiden väärinkäytöksiä ole tapahtunut. Kaikki lääkehoitoon osallistuvat hoitajat ovat suorittaneet lääkehoidon koulutuksen, ja heillä on lääkärin allekirjoittama lupa toimia lääkehuollossa.

Valvontaraportissa todetaan, että henkilöstömitoitukset ovat olleet pääsääntöisesti AVIn tai Valviran luvan tai erityisasumisen kilpailutuksen vaateiden mukaisia. Eniten tulkinnanvaraa on ollut sosiokulttuurisen lisäresurssin mitoituksessa. Sosiokulttuurista lisäresurssia tekevän henkilön työ ei voi sisältyä hoito- tai avustavien henkilöiden henkilökuntamitoitukseen. Näistä asioista on annettu ohjausta ja neuvontaa.

Vuonna 2018 erityisasumiseen on tehty 45 muistutusta yksityisten tehostetun asumispalvelujen palveluntuottajien toiminnasta. Omasta toiminnasta on tehty 20 muistutusta. Kanteluita tehtiin vuonna 2018 yhteensä kuusi kappaletta. Epäkohdat, joita muistutukset ja kantelut ovat koskeneet, on korjattu.

Vuoden aikana havaittiin myös erityisiä onnistumisia. Raportista käy ilmi, että asukkaan toiveet ja tarpeet otetaan paremmin huomioon ja että hoivayksiköiden toiminta on entistä asukasystävällisempää. Monessa ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoivayksikössä on otettu käyttöön viikoittaiset omahoitajan ja asukkaan yhteiset hetket, joita on myös otettu mukaan palveluntuottajien omiin laatumittareihin.

Lautakunta päätti merkitä tiedoksi ajankohtaiskatsauksen vanhusten tehostetun palveluasumisen tilasta ja erityisasumisen valvontaraportin vuodelta 2018. Lisäksi lautakunta edellytti, että valvontaraporttia kehitetään siten, että se laaditaan yksiköittäin ja raportti on avoimesti saatavilla ajantasaisesti. Lautakunta edellytti myös, että ennalta ilmoittamaton valvontakäynti tehdään jokaiseen oman toiminnan ja ostopalveluna hankitun sekä muihin valvonnan piirissä oleviin tehostetun palveluasumisen yksiköihin vuoden loppuun mennessä, mistä raportoidaan lautakunnalle kuukausittain.

Lisäksi lautakunnassa oli esillä mm. sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan vuosikatsaus vuodelta 2018, joka päätettiin merkitä tiedoksi. Muut asiat lautakunta päätti esitysten mukaisesti.

Katso esityslista/pöytäkirja kokonaisuudessaan paatokset.vantaa.fi.

Julkaistu: 25.2.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter