Yleisjaosto myönsi tukea kaupunkia elävöittäviin tapahtumiin

Vantaan kaupunginhallituksen yleisjaosto myönsi kokouksessaan 11.3. kohdeavustuksia tapahtumien järjestämiseen eri puolilla kaupunkia.

Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksilla kannustetaan vantaalaisia toimijoita luomaan alueita elävöittäviä ja yhteisöllisyyttä lisääviä kaikille avoimia tapahtumia ja toimintaa. Tässä kokouksessa myönnetyillä avustuksilla järjestetään muun muassa Länsimäen kyläpäivät, keväinen ulkoilmatapahtuma, laulutilaisuus, Ylästö-päivä sekä koko perheen liikuntatapahtuma (asia 8).

Uusien kohdeavustusten lisäksi kokouksessa hyväksyttiin aiemmin myönnettyjen avustusten tilityksiä (asiat 5 ja 6) sekä pieniä täydennyksiä avustusten myöntämisperiaatteisiin (asia 7).

Kokouksen muita päätöksiä

Edellä mainittujen lisäksi yleisjaosto päätti VAV Yhtymä Oy:n liittymisestä kaupungin konsernitilijärjestelmään (asia 15). Kyseessä on kaupungin omistama yhtiö, joka rakennuttaa ja omistaa vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja Vantaalla.

Yleisjaosto antoi ennakkosuostumuksen kaupungin omistaman Vantaan Työterveys Oy:n liittymiselle Avaintyönantajat Avainta ry:n jäseneksi, jolloin henkilöstön palvelussuhteen ehdot määräytyvät AVAINTES:n mukaisesti (asia 17).

Menettelyohjeita annettiin seuraaviin yhtiökokouksiin: Asunto Oy Vantaan Keltasafiiri (asia 3), Pallastunturintien liikekiinteistö Oy (asia 13) sekä Vantaan Moottorirata Oy (asia 14). Tiedoksi merkittiin muun muassa tytäryhtiöiden vuosikooste ja tavoitteiden toteutumistilanneraportti vuodelta 2018 (18).

Myös muut listan asiat päätettiin esitysten mukaan tai pienin tarkistuksin. Kokouksen esityslista ja päätökset ovat nähtävillä kokonaisuudessaan osoitteessa paatokset.vantaa.fi.

Julkaistu: 11.3.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter