Opetuslautakunnassa esitellään kolmiportaisen tuen kyselyn tulokset

Opetuslautakunta saa kokouksessaan 15.4. selvityksen kolmiportaisen tuen ja erityisen tuen kyselyn tuloksista perusopetuksessa, varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja ammattiopisto Variassa.

Lisäksi lautakunnalle esitellään tulosten pohjalta kootut perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tuen suunnitellut kehittämistoimenpiteet. Tuen kyselyn tulokset julkaistaan lautakunnan käsittelyn jälkeen.

Opetuslautakunta saa tiedoksi Vantaan päiväkotien ja koulujen rakennuslupien selvityksen. Selvitysten perusteella havaittiin seitsemän päiväkotirakennusta ja yksi ryhmäperhepäiväkoti, joiden rakennuslupa on vanhentunut. Tehdyissä selvityksissä havaittiin myös neljä koulukäytössä ja yksi järjestökäytössä olevaa tilaelementtirakennusta, joiden rakennuslupa on vanhentunut. Kohteet ovat aikanaan tilapäisillä rakennusluvilla rakennettuja tilaelementtikohteita, jotka ovat olleet hyväksytysti rakennettuja ja käyttöönotettuja. Rakennusvalvonta ja tilakeskus katselmoivat kohteet vielä kevään aikana ja käyntien perusteella sovitaan, miten lupaprosessia jatketaan. Rakennusvalvonta selvittää myös yksityisten päiväkotien rakennuslupatilannetta, ja toistaiseksi ei ole tullut esiin rakennusluvattomia tiloja.

Lautakunta saa tiedoksi selvityksen yksityisen varhaiskasvatuksen laadun valvonnasta Vantaalla. Kunta valvoo varhaiskasvatuslain mukaisesti yksityistä varhaiskasvatusta ohjaamalla ja neuvomalla palvelujen tuottamista sekä seuraamalla toiminnan kehitystä ja laatua. Varhaiskasvatus kehittää edelleen valvontakäyntien sisältöä ja toimintayksiköiden raportointia. Valvontakäynnin sisältöjä tarkennetaan ja erityisesti kiinnitetään huomiota lasten ja henkilöstön välisen suhdeluvun toteutumiseen.

Lautakunnalle esitetään, että kaupunginhallitukselle esitettäisiin niin sanotun puhdastilan vuokraamista opetuspaikaksi sisäilmasta sairastuneille oppilaille. Vuokrauksen tekisi tilakeskus. Sivistystoimi selvittäisi ja valmistelisi tilat, jotka eivät aiheuta oireita. Tähän tarkoitukseen varataan 80 000 euroa syyslukukauden 2019 alusta. Vuokratila voitaisiin sijoittaa esimerkiksi Martinlaakson, Aurinkokiven tai Simonkylän koulun yhteyteen syksyllä 2019.

Opetuslautakunnalle esitetään päiväkoti Harmotien toiminnan lakkauttamista ja siirtämistä Kannuskujan toimintayksikön muihin työpisteisiin 31.7.2019. Hakunilan kaupunginosaan valmistuu kesäkuussa 192 tilapaikkainen Hakunilan päiväkoti.

Lautakunnalle esitetään ryhmäperhepäiväkoti Okariinan lakkauttamista 31.7.2019. Tikkurilan kaupunginosaan valmistuu lokakuussa 256 tilapaikkainen Tikkurilan päiväkoti. Lautakunnalle esitetään myös ryhmäperhepäiväkotien Pikkuponi ja Saturatsu lakkauttamista 31.7.2019. Hakunilan kaupunginosaan valmistuu kesäkuussa 192 tilapaikkainen Hakunilan päiväkoti. Lakkautettavien ryhmäperhepäiväkotien lapsille järjestetään varhaiskasvatuspaikka vanhempien toiveiden mukaan alueen päiväkodeista.

Lautakunta saa päätettäväksi muutoksen Vantaan suomenkielisen perusopetuksen opetussuunnitelmaan joustavassa perusopetuksessa 1.8.2019 alkaen. Joustavan perusopetuksen tavoitteena on saada oppilaille työelämävalmiuksia ja motivoida nuorta perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Työelämäpainotteisen linjan voi valita jatkossa jokaisessa yläkoulussa ja koulut päättävät sen, toteutetaanko opetus luokkamuotoisena vai aineopettajajärjestelmässä. Määräaikaan mennessä ensi lukuvuodeksi toimintaan haki 120 oppilasta. Hakumahdollisuus on myös lukuvuoden aikana

Lautakunta saa hyväksyttäväksi muutoksen kaupunkitasoiseen opetussuunnitelmaan ja koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin koskien ruotsin kielen kielikylpyopetusta ja tuntijakoa 1.8.2019 alkaen. Lautakunnalle esitetään yhteistä tuntijakoa vuosiluokille 1—6 ruotsin kielen kielikylpyopetukseen.

Lautakunta päättää sivistystoimen lausunnon antamisesta Vantaan yleiskaava 2020 luonnokseen. Lisäksi lautakunta saa tiedoksi selvityksen resurssiviisauden tiekartan raportista vuodelta 2018.

Opetuslautakunnan kokouksen esityslista kokonaisuudessaan: paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 11.4.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter