Joulupukki ja ihmisiä Kartanon joulu -tapahtumassa

Yleisjaostosta avustuksia syksyn tapahtumiin

Kaupunginhallituksen yleisjaosto kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina. Kokouksessa yleisjaosto myönsi paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksia yhdeksälle yhdistykselle yhteensä 23 870 euroa. Kansalaistoiminnan kohdeavustuksilla halutaan edistää yhteisöjä elävöittävän toiminnan kukoistusta eri puolilla kaupunkia. Kohdeavustuksia voi hakea ympäri vuoden, mutta vähintään 21 päivää ennen tapahtumaa, johon avustusta haetaan (asia 9).

Avustuksia saivat mm.

  • Hakunila-seura Hakunila-päivän 14.9.2019 sekä Kartanon joulu -tapahtuman 15.12.2019 toteuttamiseen
  • Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry Suomalainen joulujuhla -tapahtumaan järjestämiseen 18.12.2019
  • Vapaalan Omakotiyhdistys ry Vapaalan kyläjuhlien järjestämiseen 25.8.2019.

Kokouksen muita päätöksiä

  • tiedoksi merkittiin seuraavien tytäryhtiöiden taloutta ja toimintaa tarkastelevat navigointiaineistot: Vantaan tilaajapalvelut Vantti Oy (asia 6), VAV Asunnot Oy (asia 10), VTK Kiinteistöt Oy (asia 11)
  • tiedoksi merkittiin järjestötilojen toimintakertomukset ja selvitykset vuodelta 2018 (asia 7)
  • tiedoksi merkittiin paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustustilityksiä vuodelta 2019 (asia 8)
  • Tiedekeskussäätiön hallitukseen nimettiin toimikaudeksi 2020-2021 puheenjohtajaksi Kimmo Kiljunen sekä jäseniksi Markku Kuula, Anniina Pylsy ja Riikka Åstrand (asia 16).

Kaikki asiat päätettiin esitysten mukaan tai pienin lisäyksin. Esityslista kokonaisuudessaan osoitteessa paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 19.8.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter