Asemakaavan muutos Myyrmäessä kaupunginhallituksen käsittelyyn

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee 25. marraskuuta asemakaavan muutosta Myyrmäessä.

Suunniteltava alue on Kelokuusenmäen pohjois- ja itäpuolella Myyrmäen kaupunginosan länsireunassa. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kahden kerrostalokorttelin ja pysäköintilaitoksen rakentaminen Raappavuorentien sekä Myyrmäen Huollon huoltotontin uudistaminen tulevan Luhtitien (nykyisen Uomatien) varrelle yleiskaavan 2007 täydennysrakentamisalueelle. Kortteleihin kaavaillaan noin 340 asuntoa.

Asuinkerrostalot ovat korkeimmillaan kahdeksankerroksisia. Katujulkisivujen tulee olla värikkäitä, ja niiden tulee koostua tiilipinnasta ja värillisitä julkisivun osista. Kaava edellyttää maakaasuputken siirtoa. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan myös Luhtitien itäosan ja sen ylittävän hiihtosillan rakentaminen yleiskaavan 2007 mukaisesti.

Uuden Vantaan strategiateemat hyväksyttäviksi

Uuden Vantaan strategiateemat etenevät maanantaina kaupunginhallituksen hyväksyttäviksi (asia 5). Vuoden alusta voimaan tulevassa organisaatiouudistuksessa halutaan eri tavoin mahdollistaa toimialarajat ylittävä yhteistyö. Strategiateemat ovat kaikkia toimialoja tai useampaa kuin yhtä toimialaa koskevia keskeisiä asioita.

Valmistelun edetessä strategiateemoiksi ovat muodostuneet seuraavat: hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, elinvoiman edistäminen, osallisuus, kansainvälisyys, hiilineutraalius, vastuullisuus ja sisäilma-asiat. Näitä esitetään Vantaan strategiateemoiksi tämän valtuustokauden strategian voimassaolon ajaksi. Jatkossa strategiateemat on tarkoitus valmistella ja linjata valtuustokauden strategian valmistelun yhteydessä.

Muita kokouksen aiheita

  • Määrärahamuutokset vuoden 2019 talousarvion käyttötalousosaan, investointiosaan ja tuloslaskelmaosaan
  • Vastaus sosiaali- ja terveysministeriön kyselyyn kuntien palvelutuottajaroolia koskevasta selvitysluonnoksesta
  • Nuorisopalvelujohtajan viran auki julistaminen
  • Vanhus- ja vammaispalvelujohtajan viran auki julistaminen
  • Asemakaavamuutos Hakunilassa / Raudikkokuja

Tutustu kokoukseen aiheisiin tarkemmin esityslistalta osoitteessa paatokset.vantaa.fi.

Julkaistu: 21.11.2019 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter