Ympäristölautakunta esittää uutta luonnonsuojelualuetta Korson Vierumäenmetsään

Ympäristölautakunta päätti asiasta kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 4.6. Asia etenee kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston käsittelyyn. Suojelualue muodostuu Vierumäen eteläisestä ja pohjoisesta korvesta sekä niiden välisestä metsäalueesta. Suojelualueen pinta-ala on 52 hehtaaria. Parhaillaan nähtävillä olevassa yleiskaavaehdotuksessa 2020 alue esitetään kokonaan luonnonsuojelualueena. Alue on kokonaan Vantaan kaupungin omistuksessa.

Vierumäenmetsä on laajahko kangas- ja kalliometsien sekä ravinteikkaiden lehtojen ja korpien muodostama monipuolinen kokonaisuus. Lehto- ja saniaiskorpien lajistoon kuuluvat esimerkiksi näyttävät suursaniaiset kotkansiipi, hiirenporras ja metsäalvejuuri. Vierumäenmetsässä on erittäin uhanalaisen ja erityisesti suojeltavan lahokaviosammalen laaja ydinalue. Alueen rauhoittaminen vahvistaa osaltaan lahokaviosammalen suojelun tilaa Vantaalla. Alueelta on havaintoja myös esimerkiksi alueellisesti uhanalaisesta rakkosammalesta.

Alueelta tehtyjen kääpäselvitysten mukaan Vierumäenmetsän Vantaalla harvinaiseen lajistoon kuuluvat silokääpä, kolokääpä, pääskyharsukka, aarnikääpä ja keltakerikääpä. Metsäalueella on elinympäristöjä myös monipuoliselle lintulajistolle. Alueella tavattuja lajeja ovat esimerkiksi pyy, joka on vaaraantuneeksi luokiteltu laji, mustapääkerttu, sirittäjä, laulurastas, mustarastas ja punakylkirastas. Vierumäenmetsä on maakunnallisesti arvokas luontokohde ja paikallisesti tärkeä ekologisen verkoston metsäydinalue.

Vierumäen metsäalue on suosittua ulkoilumaastoa ja alueella on paikoin tiheä polkuverkosto. Osittain suojelualueen puolella kulkevat valaistu ulkoilureitti, joka on talvella latu, sekä urheiluseura Korson Kaiku ry:n maastopyöräreitti. Vierumäenmetsän alueelta maastopyöräilijöiden käyttämät reitit jatkuvat myös Tuusulan puolelle Mätäkivenmäen ja Hyrylän suuntaan.

Pyöräily tultaisiin yhä sallimaan alueella kulkevalla ulkoilureitillä hiihtokauden ulkopuolella sekä urheiluseura Korson Kaiun rakentamalla maastopyöräreitillä, esitetään rauhoitusmääräyksissä. Lisäksi pyöräily esitetään sallituksi yhdysreiteillä Mätäkivenmäen ja Hyrylän suuntaan. Rauhoitusmääräyksessä todetaan myös, että rakennetun maastopyöräreitin käytöstä ja ylläpidosta sekä maastopyöräkilpailuista tehdään erillinen sopimus urheiluseuran ja kaupungin kesken.

Esitystä täydennettiin kirjauksella: ”uudessa sopimuksessa velvoitetaan huolehtimaan alueen kunnossapidosta ja ylläpidosta.”.

Löytöeläinten tilapäinen hoito pääkaupunkiseudulla Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle HESY ry:lle

Lautakunta päätti löytöeläinten tilapäisen hoidon järjestämisen käyttöoikeussopimuksesta. Ympäristölautakunta hyväksyi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäneen Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n uudeksi sopimuskumppaniksi. Hankinta on pääkaupunkiseudun yhteinen ja koskee Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen sekä muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämistä sekä tilapäisen hoidon järjestämistä eläimille, joista tehdään eläinsuojelupäätös. Hankintaan sisältyy optiona myös löytöeläinten kuljetus löytöpaikasta löytöeläintaloon. Toiminta järjestetään Helsingin yliopistolta vuokratussa löytöeläintalossa Viikissä. Kaupungit vastaavat löytöeläintalon vuokrakustannuksista.

Suomen Paalauskeskus Oy:n jätteiden vastaanottoa, välivarastointia ja käsittelyä koskeva ympäristölupahakemus jätettiin pöydälle seuraavaan kokoukseen. Samoin Peab Industri Oy:n siirrettävän kivenmurskaamon ympäristöluvan muutoshakemus jätettiin pöydälle.

Kaikki muut asiat päätettiin esitysten mukaan tai yllämainituin täydennyksin.

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 5.6.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter