Valtuusto hyväksyi Aviapoliksen tornitalojen kaavan

Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 8.3. kaavamuutoksen, joka tuo asuntoja torneihin Aviapoliksen eteläisen aseman seudulle.

Veromies, Aviapolis eteläinen: kaavamuutoksessa asumisen määrää kasvattamalla edistetään palvelujen määrää ja monipuolisuutta aseman vierellä. Samalla laajennetaan Avia-aukiota sekä muutetaan korttelin muita järjestelyjä. Asuinrakentamista tulee yhteensä 33 100 k-m2. Alueelle rakennetaan 650 kotia tuhannelle asukkaalle. Liike- ja toimistorakentamista on yhteensä 11 750 k-m2.

Alue sijaitsee Aviapolis-aseman eteläisen sisäänkäyntirakennuksen ympärillä Veromiehessä. Aluetta rajaavat pohjoisessa Aviakuja ja Lokinpuisto, idässä Aviabulevardi, etelässä Tikkurilantie ja lännessä Turbiinitie.

Eteläisemmän Aviapolis-aseman lähiympäristön keskeiseksi aiheeksi muodostuu nykyistä laajempi Avia-aukio, jonka ympärille katutasoon palvelut sijoittuvat. Lokinpuiston laitaan sijoittuu asumista palveleva yhteiskäyttöinen alue peli- ja leikkialueineen.

Avia-aukion etelälaidalle tulee 16-kerroksinen asuintorni ja liikerakennuksen pohjoispuolelle sen 15-kerroksinen ”sisar”. Tornien asuntojakauma painottunee pieniin asuntoihin, minkä vuoksi kaavamääräyksin edellytetään yhteisten oleskelutilojen rakentamista.

Avia-aukion pohjoispuolella on n. 600 asukkaan asuinkerrostalot. Aukion laidalle sekä Aviabulevardin ja Aviakujan kulmaan sijoittuu liike- ja palvelutiloja. Asuntojakauma painottuu yksiötä suurempiin asuntoihin. Rakennusten julkisivujen yksityiskohtien, ikkunajaotuksen, värityksen ja materiaalien tulee olla erilaisia eri rakennuksissa ja että kerrosluvultaan erilaiset rakennuksen osat tulee käsitellä kuin ne olisivat erillisiä rakennuksia.

Resurssiviisauden periaatteiden mukaisesti asemakaavassa on esitetty vaatimuksia myös säilytettävistä ja istutettavista puista, varautumisesta uusiutuvan energian tuotantoon sekä sähköautoihin, vihertehokkuuden laskemisesta ja asukkaiden yhteisöllisten tilojen rakentamisesta. Esimerkiksi pysäköintilaitoksen ylin taso tulee kattaa osin viherkatolla.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen asemakaavan. Samassa kokouksessa valtuusto hyväksyi myös seuraavat kaavat:

Hakunila, Saagatie missä julkisille lähipalveluille kaavoitettu, rakentamaton tontti muutetaan asuinkäyttöön. Suunnittelualue sijaitsee 1990-luvulla rakennetun asuinalueen laidalla. Alueen laajuus on noin 1,7 hehtaaria, josta rakentamista osoitetaan noin 1,3 hehtaarin alueelle. Rivi- ja kerrostaloihin tulee kodit noin 170 uudelle asukkaalle.

Hämeenkylä, Pähkinänsärkijän kaavalla mahdollistetaan Lammaslammentien ja Pähkinärinteentien risteyksessä olevan liikerakennuksen purku ja korttelin rakentaminen tehokkaaksi kaupunkikortteliksi. Sinne tulee 6–8-kerroksisia asuinkerrostaloja, eli noin 350 asuntoa sekä liiketilaa ja viisikerroksinen pysäköintitalo.

Petikko, Tiilenlyöjänkuja 1 LSMamaka Oy hakee teollisuus- ja varastotontille liike- ja toimistotiloja 1000 k-m², kun voimassa oleva asemakaava sallii niitä 504 k-m².

Aloite on vantaalaisten tapa vaikuttaa

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Vantaalla tehtiin vuonna 2020 yhteensä 51 kuntalaisaloitetta. Määrä on edellisvuosien tasolla.

Aloitteiden aiheet painottuivat kaupunkiympäristön ja kaupunkikulttuurin toimialoille. Liikenteeseen liittyvät asiat ovat yksi laajemmista aloitteiden aiheista. Valvonnan tehostaminen, väylien kunnossapito ja liikennevalot ovat esimerkkejä asioista, joita asukkaat ovat esittäneet. Myös liikuntaan liittyvät asiat toistuvat aloitteissa.

Vantaalla on useita asukkaiden vaikuttamistapoja, joista kuntalaisaloite on lakisääteinen. Osallistuva Vantaa toimintamallissa asukkaat halutaan yhä vahvemmin mukaan kaupungin kehittämiseen. Tämä kytkeytyy myös avoimen hallinnon edistämiseen. Vantaalle on ominaispiirteistä keskenään hyvinkin erilaiset ja omaleimaiset alueet. Osallistuva Vantaa -mallissa tuetaan paikallista kansalaistoimintaa monipuolisesti.

Tutustu Osallistuvaan Vantaaseen

Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuusto merkitsi aloitteet tiedoksi.

Julkaistu: 8.3.2021 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter