Vastaa kyselyyn Rekolan liikuntapuiston suunnittelusta

Rekolan liikuntapuiston perusparantamisen suunnittelu on alkanut.

Suunniteltava alue käsittää pesäpallokentän, kaksi pienempää monitoimikenttää ja leikkipaikan. Alue rajautuu Joukon-, Eevan-, Sakarin- ja Katrintiehen. Puistosta laaditaan liikunta-aluesuunnitelma, joka valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä ja sen perusparantaminen on rakentamisohjelmassa vuosina 2018-19.

Tavoitteena on suunnitella alueesta monipuolinen liikuntapuisto. Nykyisiä pelikenttiä uusitaan ja alueelle tuodaan ulkoliikuntavälineitä ja puiston saavutettavuutta parannetaan jäsentelemällä toiminnot uudelleen ja lisäämällä parkkipaikkoja. Lisäksi leikkipuisto siirretään keskeisemmälle ja turvallisemmalle paikalle kentän eteläiselle puolelle, sekä sen aita ja leikkivälineet uusitaan.

Vastaa kyselyyn verkossa.

Kyselyn vastausaika päättyy 19.11.2017. Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa liikunta-aluesuunnittelussa huomioitaviin asioihin. Suunnitelma tulee virallisesti nähtäville alkuvuodesta 2018.

Julkaistu: 20.10.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram @vantaankaupunki

Twitter