Henkilökohtaisten avustajien palkanmaksu siirtyi sähköiseksi, käyttöönotto saattaa vaikuttaa palkanmaksuun

Vantaan vanhus- ja vammaispalveluissa on otettu käyttöön sähköinen palkanmaksualusta niille asiakkaille, jotka toimivat henkilökohtaisten avustajien työantajina. Asiakkaille ja avustajille lähetetyissä kirjeissä on ilmoitettu palkanmaksupäivät virheellisesti.

– Siirryimme sähköiseen järjestelmään ripeällä aikataululla, ja käyttöönoton alkuvaiheessa on ilmennyt palkanmaksussa ja siitä viestimisessä virheitä, joita korjataan parhaillaan. Pahoittelemme tilannetta, kertoo esimies Satu Laaksonen vammaisten asiakasohjausyksiköstä.

Vuoden 2018 alusta alkaen otettiin käyttöön sähköiseen palkanmaksualusta henkilökohtaisen avustajan palkanmaksun osalta. Sähköinen järjestelmä sujuvoittaa palveluprosesseja, kun työtunteja ei tarvitse laskea manuaalisesti.

Sähköisen palkanmaksualustan käyttöönoton yhteydessä myös avustajan vakuutuksien ottaminen siirtyy kaupungin vastuulle. Jatkossa Vantaan kaupunki huolehtii työtapaturmavakuutukseen ja eläkevakuutukseen liittyvien asioiden hoidosta.

– Myöhemmin sähköisen palkanmaksun alusta mahdollistaa myös sen, että ne työantaja-mallilla toimivat asiakkaat, jotka käyttävät tietokonetta, voivat itse halutessaan syöttää järjestelmään avustajien työtunnit.

Vantaan vanhus- ja vammaispalvelut lähettää kevään 2018 aikana henkilökohtaisen avun asiakkaille kyselyn siitä, ketkä haluavat siirtyä itse syöttämään tunnit sähköiseen palkanmaksun alustaan.

Samalla asiakkaille tiedotetaan siitä, milloin työtuntien syöttäminen itse mahdollistuu.

Miten toimin jatkossa?

  • Henkilökohtaisen avun asiakas, toimita meille henkilökohtaisen avustajan tunti-ilmoitukset toistaiseksi samaan tapaan kuin ennenkin.
  • Palkanmaksun aikataulu riippuu siitä, kuulutko työnantajana Heta-liittoon vai et, sekä siitä, maksetaanko avustajan palkkio tuntipalkkana vai kuukausipalkkana.
  • Heta-liittoon kuuluvien asiakkaiden henkilökohtaisilla avustajilla muutos vaikuttaa palkanmaksupäiviin. Katso tarkemmin kohdasta Palkanmaksupäivät.

Jokainen henkilökohtaisen avun asiakas ja henkilökohtainen avustaja saa meiltä lähipäivinä uuden kirjeen, jossa kerrotaan asiasta tarkemmin.

Kirjeestä löytyy muun muassa taulukot avustajien tunti-ilmoitusten toimittamispäivistä ja palkanmaksupäivistä sekä tietoa muutoksen vaikutuksista palveluun liittyviin työtapaturma- ja eläkevakuutuksiin.

Päivitetty kirje henkilökohtaisen avustajan työnantajalle sekä henkilökohtaisille avustajille

Palkanmaksupäivät

Asiakkaille ja henkilökohtaisille avustajille 17.1.2017 lähetetyssä kirjeessä palkanmaksupäivät ovat virheelliset Heta-liittoon kuuluvien avustajien kohdalla. Heille lähetetään asiasta uusi kirje, jossa kerrotaan alla olevat, korjatut tiedot. Pahoittelemme tilannetta.

Heta-liittoon kuuluvien asiakkaiden henkilökohtaisten avustajien palkanmaksu

  • Jos palkka maksetaan tehtyjen tuntien mukaan, palkkajakso voi olla sovitun mukaan joko
    • kerran kuukaudessa, jolloin palkanmaksupäivä on seuraavan kuukauden 15. päivä tai
    • kaksi kertaa kuukaudessa, jolloin palkanmaksupäivät ovat 15. päivä sekä kuun viimeinen päivä.
  • Työtuntilistat tulee toimittaa viimeistään viisi päivää palkkajakson päättymisestä.
  • Kuukausipalkkaisilla Heta-liittoon kuuluvien asiakkaiden henkilökohtaisilla avustajilla palkanmaksupäivä on aina työkuukauden viimeinen päivä.

Minne lähetän tunti-ilmoitukset?

Vantaan vanhusten asiakasohjauksen asiakkaiden tunti-ilmoitukset lähetetään osoitteeseen:

Vantaan vanhuspalvelut, Itä-Vantaan asiakasohjaus
Unikkotie 15, 01300 Vantaa
Allekirjoitetut ilmoitukset voi skannata ja lähettää seniorihenka@vantaa.fi

Vantaan vammaisten asiakasohjauksen asiakkaiden tunti-ilmoitukset lähetään osoitteeseen:

Vantaan vammaispalvelut, Vammaisten asiakasohjausyksikkö
Rajatorpantie 8 A 3. krs, 01600 Vantaa
Allekirjoitetut ilmoitukset voi skannata ja lähettää vammaisneuvonta@vantaa.fi

Lisätietoa

Vammaisneuvonta p. (09) 839 24682
ma–pe klo klo 9-12
vammaisneuvonta@vantaa.fi

Julkaistu: 24.1.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter