Kesätyö antaa maistiaisia työelämästä

Kesätyö antaa maistiaisia työelämästä

Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Kesätyössä opitaan vastuuta ja uudenlaista velvollisuudentuntoa. Parhaimmillaan se kasvattaa, kehittää, antaa onnistumisen kokemuksia – piristäen samalla kukkaron pohjaa.

Meille työnantajilla, esimiehillä ja kollegoilla on myös vastuumme kesätyöntekijöistä. Me rakennamme kuvaa siitä, millaista alallamme ja organisaatiossamme on työskennellä. Millaista on tämä ns. aikuisten työmaailma.

Kaikilla nuorilla ei ole selvää suuntaa siitä, mitä he haluavat opiskella tai mihin ammattiin tähdätä. Kesätyö voi olla mitä mainion tilaisuus saada hieman maistiaisia eri aloista ja ammattinimikkeistä. Löytää kipinä omalle alalle tai vaihtoehtoisesti vakuuttua, ettei tämä ala ainakaan sovi minulle.

Oma kesätyökokemukseni radiossa ja maakuntalehdessä aikaansaivat aikanaan kipinän media-alalle ja viestinnän pariin. Tie on ollut polveileva toimittajan työstä viestintäyrittäjäksi, pörssiyrityksen viestintäpäälliköksi ja sieltä edelleen Vantaan kaupungin HR:n ja johdon tueksi. Todellisuudessa harva meistä osaa ennakoidakaan urapolkunsa tai elämänsä kiemuroita – ja kuinka tylsää se olisikaan. Olemalla avoin elämän tuomille mahdollisuuksille, löytää polkuja ja kokee asioita, mitä ei välttämättä edes ikinä kuvitellut mahdolliseksi.

Tarjoamme täällä Vantaalla kesätyöpaikan tulevana kesänä lähes 450 nuorelle. Yleisimpiä kesätyökohteita ovat puistojen ja liikuntapaikkojen kunnossapito, nuorisopalvelut, kirjastot ja toimistot sekä ammattiin opiskeleville sosiaali- ja terveydenhoidon tehtävät. Myös viestinnän osaajille on useita kesätyömahdollisuuksia tiedossa: yksi paikka muun muassa täällä henkilöstökeskuksen viestinnässä.

Tutustu kesätyöpaikkojemme kirjoon, ja löydä vaihtoehdoista omasi. Toivotan Sinulle onnea työnhakuun ja tulevaisuuden urapolulle! Kesätyöhakumme on käynnissä aina 28. helmikuuta asti.

Kaisu Lehtomaa

Kirjoittaja on Vantaan kaupungilla työskentelevä viestintäasiantuntija.

PS. Tubettaja Roni Back tutustui tammikuussa sosiaali- ja terveydenhoitolan eri ammatteihin. Katso Ronin mietteitä - millaisia vaihtoehtoja sosiaali- ja terveydenhuoltoala voi sinulle tarjota tulevaisuuden työpaikkana?

Tarinoita Vantaalta - kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 19.2.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter