Blondi tuli taloon -näytelmän ensi-ilta on jo aivan oven takana

Kulttuuritalo Martinuksen ensimmäinen oma teatterituotanto on pian täällä! 1990-luvun suosikkitelevisiosarjan tarinaa jatkava Blondi tuli taloon -näytelmä saa ensi-iltansa 8. maaliskuuta. Luvassa on romanttinen perhekomedia täynnä valloittavaa huumoria ja yllättäviä juonenkäänteitä.

Blondi tuli taloon -näytelmä jatkaa siitä, mihin suosittu televisiosarja päättyi. Esitys tuo lavalle tutut hahmot: tähtitieteilijä Hannu Hurmalan, hänen kodinhoitajansa Johanna Tähtisen, kaksikon lapset sekä Hannun ex-naisystävän Margitin. Kun kaksikymmentä vuotta koomassa ollut Hannu yhtäkkiä herää muistinsa menettäneenä, luvassa on kosolti yllättäviä ja hilpeitä tilanteita sekä suuria tunteita.

Blondin eli Johanna Tähtisen pääroolissa Martinuksen lavalla nähdään Anu Palevaara, joka on tullut yleisölle tutuksi muun muassa Salatuista elämistä ja Kuningasjätkä-elokuvasta. Hän kertoo 1990-luvulla seuranneensa Blondi tuli taloon -sarjaa televisiosta.

–Mieleeni ovat elävästi jääneet etenkin sarjan temperamenttinen pikkutyttö, päähenkilöiden eteinen sekä tietenkin Anu Hälvä ja Esko Salminen, Palevaara muistelee. –On loistava idea tuoda nostalginen sarja nyt teatterin maailmaan!

Anu Palevaara uskoo, että uusi esitysmuoto vie tarinaa kiinnostavasti eteenpäin.

–Teatteri on aina oma maailmansa. Esimerkiksi Lontoossa esitettävässä Harry Potter -näytelmässä tuttuun tarinaan oli teatterin keinoin tuotu uusia puolia.

Martinuksen lavalla nähdään tuttuja tekijöitä

Blondi tuli taloon -näytelmä perustuu Elina Halttusen käsikirjoitukseen. Halttunen käsikirjoitti myös alkuperäistä tv-sarjaa, ja tällä kertaa hänet nähdään myös näyttämöllä Margit Haukkamaan osassa. Martinuksen lavalle nousee muitakin alkuperäistuotannosta tuttuja tekijöitä: Liisa Tähtisen rooliin palaa sen alkuperäinen esittäjä Saara Widbom. Roolissa nähdään myös Milla Kiviranta.

Muissa rooleissa esiintyvät Lasse Karkjärvi (Hannu Hurmala), Irina Vartia (Marja "Missu" Hurmala), Janne Saarinen (Matti Hurmala) ja Jorma Hellström (Herman Hurmala). Esityksen on ohjannut Kulttuuritalo Martinuksen päällikkö Christian Sandström.

Blondi tuli taloon -näytelmän liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Kulttuuritalo Martinuksen lipunmyynnissä (avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 14–17).

Kulttuuritalo Martinus Facebookissa: facebook.com/kulttuuritalomartinus.

Lue Vantaan Sanomien ennakkojutut

Julkaistu: 5.3.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter