Tikkurilan aseman uusittu eteläinen alikulku on avattu

Aseman eteläinen alikulku ja Asematien itäpää on avattu liikenteelle tänään 5.3. Remontissa on uusittu alikulun ja Asematielle johtavan luiskan kaikki pinnat sekä valaistus. Laituriportaikkojen osalta on uusittu seinäpinnat, käsijohteet ja valaistus. Asematielle johtavaan luiskaan sekä sen eteläisiin portaisiin on asennettu katulämmitys. Myös istutukset uudistuvat.

Aseman palvelut pyöräilijöille parantuvat lähiaikoina avattavan uuden alikulkuun rakennetun pyöräparkin myötä. Parkissa on noin 160 pyörätelinepaikkaa lämpimässä ja kameravalvotussa tilassa sekä pyörien huoltopiste. Sisään pyöräparkkiin pääsee HSL:n matkakortilla ympäri vuorokauden.

Asematien luiskan etelänpuoleisella tukimuurilla tehdään vielä viimeistelytöitä. Ratatien alikulun laidalla oleva jalkakäytävä ja alikulkuun johtavat pohjoisen puoleiset portaat suljetaan vielä liikenteeltä kunnes katuviimeistelyt saadaan keväällä tehtyä.

Alikulkuun on toteutettu valotilataideteos nimeltään Kartasto 1708/2018, joka on saanut inspiraationsa seudun historiallisesta Kuninkaan kartasta vuodelta 1708. Lisätietoja taideteoksesta aiemmasta tiedotteesta.

Alikulun valmistumista juhlistetaan avajaistapahtumalla huhtikuun alkupuolella. Avajaistapahtumasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Alikulun ja Asematien itäpään remontti alkoi viime huhtikuussa. Hankkeen kustannukset olivat 2,2 miljoonaa euroa.


Julkaistu: 5.3.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter