Joonas nauttii matseista huippupelaajia vastaan

Kymmenen kysymystä kumppaniurheilijalle: Sulkapalloilija Joonas Korhonen pitää itseään vantaalaisena loppuelämänsä.

Nimesi, ikäsi ja urheilulajisi?
Joonas Korhonen, 23 vuotta, sulkapallo.

Miten olet päätynyt juuri tämän lajin pariin?
Saatiin lahjaksi pari sulkisvuoroa ja mentiin pelaamaan isän kanssa. Valmentaja tuli kysymään, haluaisinko tulla kokeilemaan seuran harjoituksiin, ja minä menin. Hallille oli vielä niin lyhyt matka kotoa, että aloittaminen oli helppoa.

Mikä lajissa viehättää?
Eniten se, että se vaatii niin paljon eri ominaisuuksia. Myös lajin nopeatempoisuus viehättää.

Kerro parhaista kokemuksistasi ja saavutuksistasi lajin parissa.
Parhaita kokemuksia ovat olleet matsit aasialaisia huippupelaajia vastaan sekä lukuisat hienot turnausmatkat ulkomaille. Mieleenpainuva saavutus oli, kun voitin viimeisenä juniorivuotenani tripla-SM-kultaa alle 19-vuotiaissa. Sitä ennen olin kolme kertaa jäänyt hopealle kaksinpelissä, joten voitto todellakin tuntui hienolta. Myös juniorien MM-kisoissa pääsy 16 parhaan joukkoon ja peli korealaisia ykkössijoitettuja vastaan oli hieno kokemus ja saavutus.

Olet Vantaan kumppaniurheilija. Mitä se sinulle merkitsee?
Se merkitsee todella paljon. On hienoa tulla valituksi monen urheilijan joukosta, jossa kaikki tekevät paljon työtä lajinsa eteen. Kumppanuus Vantaan kanssa mahdollistaa kokonaisvaltaisempaa harjoittelua minulle, mikä on todella tärkeää kehityksen kannalta.

Entä mitä vantaalaisuus sinulle merkitsee?
Olen iloinen, että olen syntynyt näin hienoon paikkaan. Toivon myös, että saan asua täällä mahdollisimman pitkään. Vaikka en saisikaan, niin pidän itseäni vantaalaisena loppuelämäni.

Millaisia tavoitteita sinulla on urheilijana?
Haluan kehittyä ihmisenä ja urheilijana niin pitkälle kuin on mahdollista. Uskon, että jos panostan harjoitteluun ja kehitykseen, voin päästä lähelle lajin huipputasoa.

Entä urheilu-uran jälkeen?
Ihmisenä kehittyminen pätee urheilu-uraan ja myös sen jälkeiseen aikaan.

Terveisesi oman lajisi nuorille urheilijanaluille?
Jos pelaaminen lähtee aidosta rakkaudesta lajiin, niin sulkapallo voi tuoda juttuja, joista ette osaa vielä unelmoidakaan. Tärkeintä kuitenkin on, että harjoittelu on mielekästä ja hauskaa.

Ensimmäinen ajatuksesi seuraavista sanoista/henkilöistä:
Olympialaiset: Kultamitali
Urheiluhenki: Urheilun kauneus
Mika Häkkinen: Legenda
Veli-Matti Kallislahti: Nöyryys

Joonas Korhonen haluaa kehittyä urheilijana ja ihmisenä. Hän uskoo mahdollisuuksiinsa päästä lajinsa huipulle.

Lue myös muiden kumppaniurheilijoiden haastattelut:
Aleksandra Blinnikka
E
lias Kuosmanen
T
aru Lahti-Liukkonen
Airi Mikkelä
Miro Puolakka
Ursula Wikström
Aaro Tuominen
Timo Averjanov
Jouki Tikkanen
Meri-Maari Mäkinen
Juho Junttila
Saga Andersson
Jaakko Alli

Tarinoita Vantaalta - kiinnostavia urapolkuja, rohkeita oman tiensä kulkijoita sekä monenlaisia kutkuttavia kertomuksia Suomen neljänneksi suurimmasta kaupungista.

Julkaistu: 23.3.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter